Kuvassa kasvot utuisen harmauden keskellä.

Kyyneltarha on useamman vuoden projektini, joka koostuu eri kokoisista, 
eri muotoisista ja eri tekniikoin toteutetuista kuvasarjoista, videoista 
ja tulevaisuudessa ääniteoksistakin. Kyyneltarhan teoksissa Kyynelpuun 
hedelmät ja marjat ovat esillä muodossa tai toisessa, puissa, oksissa, 
taimissa, kimpuissa ja hedelminä; surun tummat, vihan punertavat, ilon 
hiljaisina hehkuvat ja onnen sädehtivät kyyneleet.

Vuonna 2018 julkaisin teoksen Kyynelpuutarhurin päiväkirja. Kirjassa 
kerroin työstäni kyynelpuutarhurina kuvitteellisessa Kyyneltarhassa. 
Kirja on samanaikaisesti unenomaista fantasiaa ja arkisen todenmukainen 
dokumentaatio taiteellisesta työprosessistani, joukossa muutamia 
tarinoita ja faktoja kyynelistä.

Näyttelyn teokset ovat niitä, jotka eivät päässeet Kyynelpuutarhurin 
päiväkirjaan esille: akvarelleja Kyyneltarhan keskellä kasvavan Hyvän ja 
pahan kyynelpuusta ja testivedoksia, jotka syntyivät etsiessäni yhdeksää 
puutarhassa työskentelevää kyyneltäjää.

(Kirja on lainattavissa myös Turun kaupunginkirjastosta. Lisää kirjasta 
ja Kyyneltarhasta: https://www.facebook.com/kyynelpuutarhuri/)

– Päivi Hintsanen
www.paivihintsanen.fi