Turkulaisuudesta voimavaraa teatteriin

Turkulaisuudesta voimavaraa teatteriin

Turun Sanomat
Erkki Kanerva

Kun neljä plus yksi turkulaista teatterivaikuttajaa kokoontuu keskustelemaan turkulaisen teatterin unelmista, ongelmista ja vaikutusmahdollisuuksista, keskustelu poukahtelee moneen suuntaan. Yksi haluaa teatteriin lisää kummallisuusosastoa, toinen suurta yhteisspektaakkelia. Yksi kieltää teatterin olevan intellektuaalista toimintaa, toinen uskoo teattereiden sivuteihin.

TS/Meeri Utti
Kirjakahvilan paneelissa istuivat mm. Mirva Salonen (vas.), Hanna Paatero, Maiju Sallas ja Patrik Drake, joka aluksi tuurasi Ilpo Tuomarilaa. Tilaisuuden provokaattorina toimi Eino Saari (oik.)

Tuomarila uskoi myös turkulaisuuteen teatterissa. Television vaikutus kahdessa muussa suuressa teatterikaupungissa, Tampereella ja Helsingissä, ei hänen mukaansa ole ainoastaan hyvästä.

– Näyttelijöille tulee rajoja, joita ei yleisön miellyttämisen menettämisen pelosta uskalleta ylittää.

Tämä näkyy Tuomarilan mukaan jo alan oppilaitosten koulutuksessa, jossa tietyn tyyppinen miellyttämisen tarve nousee keskeiseksi.

Rehellisyys kunniaan

Turun taideakatemian esittävän taiteen linjan vetäjä, ohjaaja Maiju Sallas yhtyi Tuomarilan näkemykseen. Turussa teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelijat saavat nelivuotisen koulutuksen aikana mahdollisuuden reagoida ajan ilmiöihin.

– Pyrin pohjakoulutuksessa luomaan omaleimaista otetta käsiteltäviin asioihin. Yritys voi kohdistua vaikkapa kiinnostukseen vähäosaisten asemasta.

Vähäosaisista Sallas mainitsi esimerkkinä naiset ja vammaiset.

Pari vuotta toimineen Tehdas Teatterin puheenjohtaja Hanna Paatero uskoi vapaiden ryhmien mahdollisuuteen tehdä subjektiivista teatteria.

– Se ei ole tekijöille radikaalia, uutta tai vanhoillista, vaan ennen muuta itselle rehellistä teatterin tekemistä. Katsojat päättävät, mihin vapaiden ryhmien työ kuuluu.

Paatero luotti myös teatterin tärkeyteen ja voimaan yleisön elämysten muodostajana.

– Teatteri on olennainen osa ihmisyyttä, sekä intellektuaalista toimintaa että elämyksellistä kerrontaa.

Intellektuaalisuus on harhaa

Tilaisuuden alussa Åbo svenska teaterin johtaja Patrik Drake pyydettiin spontaanisti mukaan keskusteluun. Opiskelija Eino Saaren esittämän provokatorisen alkupuheenvuoron jälkeen Drake innostui puhumaan teatterin tarkoituksesta. Hänen mukaansa on harhaa, että teatteri olisi intellektuaalista toimintaa.

– Ydin on kokemus. Teatteri ei ole ristisanojen ratkaisua, katsojan tarkkailevaa pohdintaa, vaan olennaisinta on elämys.

Tällä erää vasta runsaan vuoden Turussa toiminut Drake kertoi yllättyneensä positiivisesti siitä, että Turussa tapahtuu niin paljon. Joka nurkassa on teatteria.

Hanna Paatero uskoi, että Turkuun mahtuisi vielä lisääkin vapaita ryhmiä. Hän myös esitti, että turkulaiset ammattilaiset ja harrastajat yhdistäisivät voimansa suuren ja avoimen spektaakkelin tekoon, esimerkiksi paikallisesta aiheesta.

Eikä kaikki aina ole rahastakaan kiinni, vaikka yleisön joukosta tivattiinkin herra rahanjakajien poissaolojen perään. Puheenvuoron käyttänyt Jouko Salminen Jo-Jo -teatterista ihmetteli sitä, että toiminta-avustuksia jaetaan, mutta esityksiä ei edes käydä katsomassa.

Lisää kummallisuusosastoa

Turun ylioppilasteatterin puheenjohtaja Mirva Salonen raotti teatterin harrastajien näkökulmaa laajemminkin.

– Harrastaminen on voimavara, joka heijastuu muuhun toimintaan. Harrastaminen on keino päämäärän saavuttamiseen. Kyse on hakemisesta ja löytämisestä.

– Siksi on tärkeää, että harrastajateatterissa säilyy tekemisen vapaus ja uusille tulijoille annetaan mahdollisuuksia.

Ohjelmistoprofiilin kehittymistä peräsi puolestaan Ilpo Tuomarila. Hän ei halunnut nähdä harrastajamaisuutta ammattiteatterissa, mutta sen sijaan hän käsitteli ohjelmistovalintoja. Puhuja ei ollut tyytyväinen tilanteelle, jossa vain harvoin voidaan tuoda kaupunginteatterin suurelle näyttämölle riskiohjelmistoa.

– Itse haluaisin kehittää kummallisuusosastoa. Turussahan on mielenkiintoinen sekoitus vanhaa arvokonservatismia ja toisaalta ääriliikkeitä. Näihin pitäisi voida pureutua. Esimerkiksi käy uusi runoliike, joka on aivan paikallinen ilmiö.

Hanna Paaterokin halusi nähdä kaupungin todelliset kasvot, jotka hänelle eivät seitsemän täällä vietyn vuoden aikana ole vielä avautuneet.

Maiju Sallas puolestaan peräsi nurkkakuntaista avantgardea.

– Koulutus on yksi tie ammattiin, mutta teatteriin vie aina myös sivuteitä. Pitää luoda ryhmittymiä, sitten voidaan ottaa haasteita vastattavaksi.