Avainsana: elokuvaPage 2 of 2
Kirjakahvilan sunnuntaielokuvien sarjan kevätkausi 2012 muodostuu kuukausittain vaihtuvista teemoista: tammikuussa pohdiskellaan yhteiskunnallisten elokuvien esiin nostamia kysymyksiä, helmikuussa vetistellään ja jännitetään erilaisten rakastavaisten elämänkohtaloiden parissa, maaliskuussa ihmetellään omalaatuisten elokuvien…
Kirjakahvila tarjoilee taas sunnuntai-iltapäivisin elokuvanautintoja leppoisassa ilmapiirissä. Syksyn elokuvallisena teemana on Pohjoismaat. Tällaista on tulossa: Tervetuloa!
Kirjakahvila ja Turun Elokuvakerho esittävät jälleen perinteisen ulkoilmaelokuvien sarjan. Kolmen elokuvan sarja alkaa elokuun lopulla ja viimeinen näytös on syyskuun alussa. Vuoden 2011 leffakimara heijastaa Brinkkalan pihan kankaalle…
PERVO! PERVO! PERVO! Queer-elokuvan festivaali 15.-17.4.2011 Uudenuutukaisen elokuvafestivaalimme teemana on politiikka ja queerhistoria. Tapahtumaan sisältyy elokuvanäytösten ohella näyttelyitä, keskustelutilaisuuksia, kaupunkitilan vinouttava kävelykierros ja filmitähtiteemainen disko. Kaikkiin tilaisuuksiin on…
Sunnuntaibrunssi meksikolaisittain! Ystävänpäivänaaton tukibrunssilla 13.2. tarjoillaan meksikolaista ruokaa. Meksikolainen ruokakulttuuri vaihtelee alueittain. Espanjalaisten ja ranskalaisten konkistadorien tulon jälkeen myös vanhan maailman mausteet, vihannekset ja muut ruokalajit on sekoitettu…
Elokuvafestivaali Kino Lokakuu vierailee Kirjakahvilassa! Yhteistyössä Suomi-Venäjä-seura. Venäläistä nykyelokuvaa tarjoillaan kymmenen elokuvan verran. Näytökset aina klo 19. Maksuton. ke 12.1. Buben baraban (Tambourine, Drum) ohj. Aleksei Mizgirjov, 105…
Tervetuloa taas brunsseilemaan sunnuntaisin! Brunssi on buffetmuotoinen ja siellä tarjoillaan kylmiä ruokia ja makeaa jälkkäriä sopuhintaan 6e/ruokailija. Joka brunssilla esitetään myös elokuva ja vuonna 2011 on tarjolla muutakin…
Uusi Tuuli ry. toteuttaa belgialaisen ’t Uilekotin kanssa Fair Move! -hankketta, jonka tarkoituksena on edistää solidaarisuutta alkuperäiskansoja kohtaan ja puuttua mm. metsäteollisuuden epäkohtiin. ’t Uilekot on pieni mutta…
Kirjakahvila goes Vinokino 2010 QUEERIT ILMAN RAJOJA Vuoden Vinokino-elokuvafestivaalin Turun osuuden varaslähtö otetaan Turun Kirjakahvilassa 20. lokakuuta. Kolmen päivän aikana näytetään festivaalin ensimmäiset elokuvat ja muun muassa tarkastellaan…
Syksyn brunssien ajankohdat, teemat ja elokuvat. Päivitetty versio, kaikki leffat tiedossa, jej! su 5.9.2010 Brittibrunssi. Elokuvana This is England (Shane Meadows, Iso-Britannia 2006.) su 12.9.2010 Sadonkorjuubrunssi. Elokuvana hyytävää…
Jee! Kirjakahvilan ihanat sunnuntaibrunssit palaavat maisemiin kesätauon jälkeen. Brunssikonseptihan on se, että klo 11-14 tarjoillaan vegaaninen brunssi sopuhintaan 6e (lapset alle 12v. 3e) ja klo 14 alkaa brunssin…
Kirjakahvila ja Turun elokuvakerho järjestävät loppukesän perinteiset ulkoilmaelokuvanäytökset elo- ja syyskuussa. Kolmen kovan elokuvan sarja sisältää tyylitajuista kauhua, neuvostoliittolaista arthouse-scifiä sekä Tarantino-suosikin. Ensimmäisenä vuorossa on legendaarisen Mario Bavan…
Kirjakahvilan kevään brunsseista viimeinen sijoittuu sunnuntaille 30.5. (Sen jälkeen brunssi on kesätauolla ja palaa valikoimiin jälleen syyskuussa.) Kevään viimeinen brunssi alkaa tuttuun tapaan kello 11. Valikoimissa tällä kertaa…
Jälkikuva-ryhmä esittää: Paris Is Burning -dokumentaarin näytös keskiviikkona 7.4. klo 19 Kirjakahvilassa Elokuva kertoo mustien homomiesten ja transnaisten drag-kulttuurista 1980-luvun New Yorkissa. Kesto 78 min. Elokuva on puhuttu…
Jälkikuva-ryhmän kevään dokumentaarisarjan kolmas näytös ke 24.3.10 klo 19: Sukupuolta ja rotua hiphop-kulttuurissa käsitteleviä elokuvia Katseltavana dokumentaarit Hip-Hop – Beyond Beats & Rhymes (Byron Hurt, USA 2006, 61…
Kurosawa-elokuvasarja: Akira Kurosawan syntymästä 100 vuotta 23.3.2010 Kirjakahvila esittää yhteistyössä Turun elokuvakerhon kanssa kuuden elokuvan sarjan japanilaisohjaaja Akira Kurosawan (1910-1998) syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Sarjassa esitetään teoksia ohjaajan koko…
Jälkikuva-ryhmä esittää: Kirjakahvilassa keskiviikkona 10.3. klo 19 alkaen dokumentaareja musiikista ja identiteettipolitiikasta. Katselussa rotua ja erillisyyden tunnetta käsittelevä Afro-Punk (USA 2003, 66 min.) sekä yleisön päätöksen perusteella joko…
Sunnuntai on oiva päivä sekä brunssille että elokuvalle. Nämä yhdistyvät Kirjakahvilan uudessa, mainiossa brunssikonseptissa. Kevään sunnuntait ovat pääsiäistä lukuunottamatta brunsseille ja elokuville pyhitettyjä. Ohjelmisto (muutokset mahdollisia): su 7.3.2010…
Jälkikuva-ryhmän kevätkauden 2010 dokumentaarisarjan avajaisnäytös Kirjakahvilassa keskiviikkona 24.2.2010 klo 19 alkaen. Katselussa transsukupuolisuutta, esittävää queer-taidetta ja siirtolaisuutta käsittelevät dokumentaarit ”Mirror Mirror” (Zemirah Moffat, Iso-Britannia 2006, 59 min.) ja…
Elokuvanäytös ja keskustelutilaisuus Kirjakahvilassa keskiviikkona 9.12.2009 klo 19 alkaen. Katselussa Raphael Lyonin ja Andres Ingoglian dokumentaari antikapitalistisesta tiedonvälitysverkosto Indymediasta. Elokuvan jälkeen keskustelua ruohonjuuritason tiedotustoiminnasta tai sen mahdollisuudesta Turussa….
Rasismin uudet kasvot. Elokuva- ja keskustelutilaisuus Kirjakahvilassa keskiviikkona 25.11.2009 klo 19 alkaen. Katselussa Jan Ijäksen palkittu lyhytelokuva Ghosts, jonka jälkeen keskustelua lokakuussa ilmestyneen En ole rasisti, mutta… -kirjan…
Amnestyn elokuvaillassa nähdään dokumentti The Sari Soldiers (Julie Bridgham, USA/Nepal 2008, 92 min, engl.) kuuden naisen kohtaloista Nepalin sisällissodan aikana. Ilta alkaa lyhyellä alustuksella aiheesta, ja elokuvan jälkeen…
Elokuvanäytös ja tiedotustilaisuus Kööpenhaminan ilmastokokouksesta Kirjakahvilassa keskiviikkona 11.11.2009 klo 19 alkaen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. HOME (Yann Arthus-Bertrand, Ranska 2009, 90 min., englanninkielinen selostus) Oodi planeettamme kauneudelle ja…
Turussa perjantaina 23.10. käynnistyvien Vinokino-elokuvafestivaalien alkutahdit lyödään Turun Kirjakahvilassa jo keskiviikkona 21.10. Kirjakahvila tarjoilee yhteistyössä Vinokinon kanssa keskiviikko- ja torstai-iltoina kujeilevan cocktailin ajankohtaisia dokumenttielokuvia, keskustelutilaisuuksia, kirjailijavieraita ja sarjakuvataiteilijoita…
(2008, 53 min., tekstitetty suomeksi) Euroopassa ilmaston pelastajaksi julistetun ydinvoiman polttoaineena on uraani, jonka suurimmat esiintymät sijaitsevat Australiassa. Tässä dokumentaarissa esitellään ydinvoiman riskejä erityisesti uraanin louhintaan liittyen. Tarkoituksena…