Artikkeli Turun Sanomat,  18.10.2000 , Pekka Ruola

Suuruudenhulluutta

Olin mukana kirjakahvilassa käydyssä nk. kulttuurin peruskeskustelussa ja havaitsin ilokseni, että turkulaiset peruskulttuurityötä tekevät ihmiset ja yhdistykset ovat varsin yksimielisiä siitä, että kulttuuritoimen virkamiesjohdon nk. kärkituoteajatukset ja huippuproduktioihin satsaukset ovat omaa suuruuden hulluuden tavoittelua. Uuden lautakunnan tulisi keskittyä entistä enemmän kulttuurin perustyöhön ja tavallisten turkulaisten kulttuurinautintojen tyydyttämiseen.

Keijo Virtasen toimikunnan jäsenenä on kuitenkin viisainta jättää kaikki tulevaisuuden toiveet tässä vaiheessa kertomatta, mutta eri puolilla kulttuurikenttää tunnutaan oltavan nyt toiveikkaita.

Taiteen ja kulttuurin puolesta byrokratiaa ja konsulttipalveluja vastaan. Turun kulttuurilaitoksilla on osaava ja ammattitaitoinen johto.

PEKKA RUOLA