Salli Partanen – Piirustuksia 1.6. – 28.6.

Piirustuksia -näyttelyssä on esillä Salli Partasen mdf-levylle tehtyjä mustetöitä, joissa hän on käyttänyt työskentelyvälineenään musteterää sekä sivellintä.

Kaikki teokset ovat valmistuneet toukokuun 2009 aikana, joten ne ovat hänen uusimpia töitään. Mitään tarkoituksellista yhteistä teemaa ei Partanen teoksilleen nimeä.

Hän kertoo pyrkineensä ennemminkin mahdollisimman vapaaseen työskentelyyn ilman rajoitteita. Silti teoksissa toistuvaksi teemaksi voisi mainita jonkinlaiset hahmokuvat, jotka ovat enemmän tai vähemmän tunnistettavissa. Samoin hyvin tärkeäksi osaksi teoksia nousee erilaisten pintojen ja tekstuurien kuvaaminen, joka Partasen mielestä on todella vahvassa osassa hänen teoksiaan.

Salli Partanen on opiskellut kolme vuotta Turun Taideakatemiassa, opintoja on vielä vuosi jäljellä. Hänen pääaineensa on maalaus, mutta hän nimeää myös piirustuksen tärkeäksi osaksi työskentelyään.