Osuuskunta
Turun Kirjakahvila on jäsenistönsä, vapaaehtoistensa ja työntekijöidensä muodostama epäkaupallinen ja voittoa tavoittelematon osuuskunta. Kirjakahvilan tärkeimpänä tehtävänä on sen perustamisesta lähtien ollut toimia vapaana ja epäkaupallisena kohtaamispaikkana, turvallisempana tilana erityisesti vähemmistöille sekä laaja-alaisen omaehtoisen kulttuuri- ja tapahtumatoiminnan mahdollistajana Turun historiallisessa keskustassa. Vapaaehtoistyöhön, solidaarisuuteen ja empatiaan perustuvana tilana ja toimijana olemme pyrkineet omalta osaltamme rakentamaan yhteisöllistä ja horisontaaliseen päätöksentekoon perustuvaa ruohonjuuritason infrastruktuuria maailmassa, jossa köyhille ja normatiivisesta valtaväestöstä poikkeaville ei juuri ole sijaa. Pyrimme olemaan taloudellisesti saavutettava mahdollisimman monelle yleisötilaisuuksiemme pääsymaksuttomuudella, itsemäärittelyyn perustuvilla kahvilatuotteiden vähävaraishinnoilla ja muilla taloudelliseen epätasa-arvoon puuttuvilla hinnoitteluratkaisuilla sekä tietysti myös mahdollisuudella oleskella tiloissamme ostamatta mitään. Kirjakahvilan perusarvoja ovat muun muassa queerfeminismi, antirasismi ja antikapitalismi.
KIRJAKAHVILAN TOIMINTA-AJATUS (ote osuuskunnan säännöistä)
Osuuskunta Turun Kirjakahvila on uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumaton osuuskunta. Osuuskunnan toiminnan läpäiseviä periaatteita ovat voittoatavoittelemattomuus, vapaaehtoisuus, avarakatseisuus, syrjimättömyys ja yhteisöllisyys. Osuuskunta mieltää itsensä osaksi toimijoita, jotka edistävät taloudellisesti ja sosiaalisesti tasa-arvoista sekä ekologisesti kestävää yhteiskunnallista todellisuutta. Osuuskunnan toiminnassa tärkeää on myös taiteiden, erityisesti kirjallisuuden, ja omaehtoisen kulttuurin tukeminen ja arvostaminen.
Edellä määriteltyä toiminta-ajatustaan osuuskunta toteuttaa ylläpitämällä kahvilaa ja kirjakauppaa, järjestämällä ja mahdollistamalla monipuolista kulttuuriohjelmaa, osallistumalla yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä tarjoamalla fyysiset puitteet toiminta-ajatuksen mukaisille tapahtumille ja tapaamisille.
OSUUSKUNNAN JÄSENYYS
Haluatko tukea Osuuskunta Turun Kirjakahvilaa liittymällä osuuskunnan jäseneksi? Jäseneksi voi hakea kuka vain, joka kannattaa Kirjakahvilan toiminta-ajatusta. Jäseneksi liitytään lunastamalla osuuskunnasta yksi (17 €) tai useampi osuus. Tällä osuudella sinusta tulee osuuskunnan äänivaltainen jäsen ja tuet samalla Kirjakahvilan toimintaa ja kulttuuriohjelmaa. Jokaisella osuuskunnan jäsenellä on vuosikokouksessa osuuksien määrästä riippumatta yksi ääni.
Osuuskunnan jäsenyys ei velvoita aktiivisuuteen, mutta aktiiviset vapaaehtoiset ovat aina tervetulleita. Kirjakahvilan vapaaehtoiseksi voi ryhtyä ja toimintaan osallistua myös liittymättä jäseneksi – osuusmaksuilla vain tuetaan taloudellisesti osuuskunnan toimintaa.
Jos haluat liittyä osuuskunnan jäseneksi, laitathan sähköpostia osoitteeseen hallitus@kirjakahvila.org. Vastaa samassa sähköpostiviestissä alla oleviin kysymyksiin. Hakemukset käsitellään ja uudet jäsenet hyväksytään Kirjakahvilan kokouksissa, joita pidetään noin kahden viikon välein. Osuus laskutetaan sen jälkeen. Kiitos tuestasi!
//
If you want to join the co-op, please email us at hallitus@kirjakahvila.org and answer these questions in your email.
- Nimi (pakollinen) // Name (required)
- Sähköpostiosoite (pakollinen) // Email address (required)
- Puhelinnumero (pakollinen) // Phone number (required)
- Postiosoite (pakollinen) // Postal address (required)
- Montako osuutta haluat lunastaa? Yksi osuus on 17€. // How many shares do you want to buy? One share is 17€.
- Kerro lyhyesti, miksi haluat ryhtyä Osuuskunta Turun Kirjakahvilan jäseneksi. // Tell us why you want to join the co-op.
- Onko sinulla toiveita tai ehdotuksia Kirjakahvilan toiminnan kehittämiseksi? // Suggestions and wishes for the co-op:
- Haluatko ryhtyä myös Kirjakahvilan vapaaehtoiseksi? // Do you also want to become a volunteer at the Book Café?