Artikkeli Turun Sanomat,  8.3.2001, Heli Nummila

Leena-Kaisa Laakson intiimejä, eläytyviä kuvia

TS
HELI NUMMILA
– Haluan ottaa kuvillani kantaa myös lihavuus – laihuus -keskusteluun. Ei ihmisen tarvitse olla tietyn kokoinen, jotta hän voisi olla hyväksytty. Jokainen ihminen on sinänsä kaunis ja kelpaa malliksi ja kuvan kohteeksi, pohtii Leena-Kaisa Laakso.

Hän on tutkaillut alastonta naisvartaloa valokuvanäyttelyssään Pintaa. Malleina on kolme Laakson lähipiirin naista.

– Eivät he ole täydellisen tyytyväisiä vartaloonsa, mutta heillä on hyvä itseluottamus ja he poseeraavat ihanasti kameralle.

TS/Jane Iltanen
– Lähestyn naisia varovasti, eläytyvästi, en esineinä, pohtii Leena-Kaisa Laakso.
Laakso lähestyy naisten vartaloita tiukoilla lähikuvilla, mutta sävy on maalauksellinen ja hienostunut, ei ”flesh”-tyyppinen.- Lähikuvissa tulee ”ruumiin tuntu”, huokosetkin näkyvät, hän selittää kuvaustapaansa.Näyttelyn suurikokoiset kuvat on otettu peilin kautta, tarkoituksena on pohdiskella sitä, miten naiset katsovat itseään.

– Olen miettinyt paljon katsetta – sitä, kuka katsoo, millä tavoin.

Myös Laakson oma katse on tietynlainen, kun hän naisena kuvaa naisia. Lähestymistapa on intiimi, eläytyvä.

– Suurimmalla osalla naisia on vartalossaan ”kriittisiä kohtia”, ymmärrän sen, hän naurahtaa.

Kuvaajan ja mallin läheinen ja lämmin suhde välittyy myös katsojille. Laakso kertoo, että mallit suostuivat kuvattaviksi ilman suurempia suostutteluja.

– Kuvaustilanteessa he eivät tunteneet itseään uhatuiksi ja pystyivät luottamaan minuun, hän kiittelee.

Kuva ja sana aina läsnä

Turussa aikoinaan seitsemisen vuotta asunut, Åbo Akademissa sosiologiaa opiskellut Laakso muistelee räpsineensä valokuvia pienestä pitäen.

– Koko nuoruus kului pimiössä, hän nauraa.

– Kuva ja sana, kaitafilmit ja videot ovat pyörineet eri muodoissa elämässäni koko ajan. Yliopistolla niitä vain oli hankalaa soveltaa, Laakso muistelee. Vuonna 1996 valmistunut gradu käsitteli kuitenkin valokuvia.

Valmistumisensa jälkeen Laakso halusi nähdä maailmaa, lisäksi Suomessa oli lama pahimmillaan. Kahden viikon mittaiseksi tarkoitettu Irlanti-visiitti venähtikin parin vuoden mittaiseksi. Siellä valokuvausharrastus sai uutta potkua, koska vieraassa ympäristössä asioita tuli katseltua eri tavalla. Laakso myös opiskeli valokuvausta ja piti ensimmäisen näyttelynsä.

”Puolivahingossa” tapahtuneen kotiinpaluun jälkeen Laakso piti näyttelyn kotipaikkakunnallaan Anjalankoskella ja alkoi opettaa viestintää ja kirjoittamista Helsingissä. Nyt hän toimii multimediasuunnittelijana.

– Ala kiinnostaa minua valtavasti, koska se kehittyy vauhdilla.

– Se mitä olen tehnyt kuulostaa paljolta, mutta olen laiska ihminen, Laakso arvioi itse. Hän myöntää, että osaa kyllä aloittaa asioita ennakkoluulottomasti.

– Mutta arki on sellaista räpeltämistä.

Saa katsoa, aivan rauhassa

Kirjakahvila on vanhassa kotikaupungissa pidettävälle näyttelylle luonteva paikka, sillä Laakso on työskennellyt siellä aikoinaan itsekin. Lisäksi hän on tyytyväinen siihen, että kahvilaympäristössä kuvia saa katsella rauhassa.

Monet kun ovat tuntuneet arastelevan kuvien alastomien naisvartaloiden katsomista. Tämän Laakso huomasi, kun samat kuvat olivat esillä viime syksynä Brinkkalassa osana kulttuurituotanto Kaalin Nautinto II -tapahtumaa.

– Ihmiset ovat kuitenkin tottuneempia katsomaan naisten kuvia kuin miesten, Laakso pohtii. Hän suunnitteleekin ainakin puolivakavissaan kuvaavansa seuraavaksi miesvartaloista.

– Halukkaat voivat ilmoittautua minulle, haha.

Laakso kertoo, että näyttelyssä olevat kuvat ovat nopeasti otettuja, sillä suuren osan niistä hän otti nimenomaan Nautintoa varten.

– Jäi vähän viime tippaan… Mutta motivaatio kasvaa kun deadline lähenee!

Kirjoittaminen on Laaksolle tärkeää, mutta näyttelyssä olevia töitä ei ole nimetty, eikä niiden yhteydessä ole mitään selityksiä. Valinta on tietoinen.

– Teksti muuttaa kuvaa, ohjaa katsomista, liikaakin, Laakso sanoo.

Pintaa -näyttely Kirjakahvilassa 7. huhtikuuta asti.