Kokeellisen musiikin klubi
Kirjakahvilan syyskuussa 2011 käynnistynyttä kokeellisen musiikin klubia luotsaa tästä kaudesta lähtien Kuolleen musiikin yhdistyksestä sekä mm. kokoonpanoista E-Musikgruppe Lux Ohr ja Galactic Travellers tuttu elektronisen musiikin tekijä ja tuntija Jaakko Penttinen. Ensimmäisellä Jaakon järjestämällä klubilla perjantaina 8.11. klo 19 alkaen esiintyvät vuosi sitten debyyttikeikkansa juuri Kirjakahvilassa heittänyt Konekonekone ja useita kertoja Kirjakahvilassa musisoinut kone- ja kokeellisen musiikin pioneeri Pertti Grönholm.
Konekonekone on vuonna 2012 perustettu turkulainen kokoonpano, jonka muodostavat äänivelhot Jesse Juup, Markus Kaunismäki ja Ossi Hätönen. Kokoonpano tuottaa musiikkinsa modulaarisyntetisaattoreilla ja sen jokainen esiintyminen perustuu improvisaatioon. Konekonekone rakentaa teoksensa paikan päällä yleisön edessä, jolloin jokainen esiintyminen on itse koneenhoitajillekin arvoitus. Kirjakahvilan kokeellisen musiikin illassa Konekonekone surffaa siniaalloilla, hioo kanttiaallon särmiä, vinguttaa sahaa ja tutkii triangelin sisäistä olemusta
Pertti Grönholm on turkulainen elektronisen musiikin tekijä, joka on säveltänyt ja tuottanut musiikkia ja ääniympäristöjä myös radioon, dokumenttielokuviin ja näyttelyihin 1980-luvulta alkaen. Parhaiten hänet tunnetaan yhtyeistä E-Musikgruppe Lux Ohr, Dystopia ja Corporate 09 sekä soolotuotannosta, kuten Winterplanet-albumista. Kirjakahvilan kokeellisen musiikin illassa Grönholm esittää Korg Mono/Poly -syntetisaattorilla ja viivelaitteilla toteutettavan sooloteoksen Music for Four Oscillators. Kappale hyödyntää jo yli 30 vuotta sitten rakennetun Mono/Polyn omaleimaista ääniarkkitehtuuria, etenkin neljää erillistä oskillaattoria, joiden avulla Grönholm rakentaa vähäisistä elementeistä ja pienistä muutoksista hitaasti avautuvan rytmisen kudelman.
Seuraavalla kokeellisen musiikin klubilla perjantaina 29.11. klo 19 alkaen esiintyvät ambient-äänimaailmoita luova Sigma (Helsinki) ja paikallinen modulaarisyntetisti Regenbot.
Tapahtumiin on vapaa pääsy. Tervetuloa!