Aukioloaikamme säilyvät ennallaan: olemme auki arkisin klo 12-18. Toivomme että kaikki asiakkaat noudattavat kahvilassa käydessään näitä ohjeita koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi:

Istumapaikat: Asiakaspaikkoja on vähemmän kuin normaalisti. Jos kaikki istumapaikat ovat varattuna, ethän jää kärkkymään vapautuvia paikkoja vaan osta herkkusi mukaan! Pysy omalla istumapaikallasi kahvilakäynnin ajan, lukuun ottamatta kassalla tai WC:ssä asiointia. Tanssiminen, laulaminen, seisoskelu ja muiden ihmisten lähestyminen on nyt kielletty. Pidäthän turvavälin muihin ihmisiin myös kassajonossa, ja nautithan Kirjakahvilan näyttelyistä joko omalta paikaltasi tai saapuessasi tai poistuessasi turvavälin säilyttäen. Liikkumisen välttämiseksi astiatkin voi jättää pöytään lähtiessä.

Anniskelu: Kirjakahvilassa anniskellaan mietoja alkoholijuomia, joita saa nauttia kahvilassa ja köysin rajatulla terassilla. Alkoholijuomia ei voi ostaa mukaan, eikä omia alkoholijuomia saa tuoda anniskelualueelle. Anniskelu päättyy klo 17, mutta juomia saa nauttia sulkemiseen asti.

Kasvomaskit ja käsihygienia: Käytäthän kasvosuojaa muulloin kuin syödessä ja juodessa – varsinkin kassajonossa ja aina istumapaikalta poistuessasi. Huolehdi myös käsihygieniasta. WC:ssä on käsienpesumahdollisuus ja käsidesiä on eteisessä, tiskillä, WC:ssä ja terassilla.

Muista myös: Oireisena pysy kotona ja täytä oirearvio omaolo.fi-sivulla. Suositamme myös Koronavilkku-sovelluksen käyttöä.

Kiitos että teet oman osuutesi pandemian taltuttamiseksi! Kirjakahvilan tuotteita voi ostaa myös mukaan kotona tai puistossa nautittavaksi. Huhtikuun näyttelyinä salissa on Päivi Kinnusen maalaussarja Going Cosmic ja kabinetissa Aleksi Kolmosen valokuvia. Noudatathan koronarajoituksia myös näyttelyistä nauttiessasi. Tervetuloa takaisin!

————————————————————–

The Book Café reopens on Tuesday 20th April. Our opening hours remain the same: weekdays 12.00-18.00. When visiting the café, please follow these guidelines in order to stop the coronavirus from spreading:

Seating: We have fewer seats than usual. When there are no available seats, please choose takeaway instead of waiting for an empty seat. Remain seated at your own table, apart from buying goods and drinks and using the toilet. Dancing, singing, standing around and approaching other people is forbidden at the moment. Stay a safe distance away from other people also when queuing at the counter, and enjoy our exhibitions from your own seat or when entering or leaving. In order to avoid contact, you can leave your dishes at your table when you’re finished.

Alcohol: We serve mild alcoholic beverages that you may drink in the café or on the outdoor serving area marked with rope. Alcoholic drinks may not be sold for takeaway, and you’re not allowed to bring your own alcohol to the premises. We cannot serve alcohol after 5 pm, but you may drink until closing.

Face masks and hand hygiene: Please wear a mask unless you’re eating or drinking – especially at the counter and whenever you leave your seat. Keep your hands clean: you can wash them in the bathroom or use hand sanitizer, which can be found by the entrance, on the counter, in the bathrooms and outside.

Also remember: If you have any symptoms, stay at home and assess your symptoms at omaolo.fi. We recommend using the Koronavilkku phone app.

Thank you for doing your part in slowing the pandemic! Remember you can also buy our products to go and eat them at home or in the park. Our exhibitions in April are a series of paintings by Päivi Kinnunen called Going Cosmic (in the main room) and photographs by Aleksi Kolmonen (in the cabinet). Please follow the corona guidelines also when observing the exhibitions. Welcome back!