Taiteilija itse kertoo näyttelystään näin:

Kirjakahvilan kesäkuun näyttelyssä teemana ovat muistot ja muistamisen häilyvä prosessi. Olipa kyse sitten oikeudenkäynnin todistajan muistikuvien luotettavuudesta tai sukulaisen muisteluista vuosikymmenen takaisesta tapahtumasta perhepiirissä, muistikuvan muodostuminen, muuntuminen ja katoaminen on kiehtova ilmiö.

 Muistikuvat kiinnostivat kirjailija Marcel Proustia romaanissa Kadonnutta aikaa etsimässä, jossa lehmuksenkukkateen ja madeleine-leivoksen maku palautti kertojan mieleen kokonaisen muistojen sarjan. Proustin romaani on aina ollut yksi suosikkiteoksistani, johon olen palannut yhä uudestaan: olen lukenut koko romaanisarjan kahdeksan kertaa. Minua on kiehtonut hienovireinen tarkkuus ja syvyys, jolla Proust analysoi muistikokemusta. 

Miksi muistaminen tuli itselleni tärkeäksi juuri nyt? Osaksi teokseni ovat syntyneet keskellä surutyön prosessia. Siinä muistaminen ja muistikuvat ovat keskeisiä. Kaapin perukoilta löytyneiden perhealbumien kuvat levittäytyivät äkkiä edessäni ja aloin muistaa kaikenlaisia asioita, jotka luulin jo kadottaneeni. Osa muistoista oli kirkkaita ja selviä, osa auttamattoman epäselkeitä ja häilyviä. Todennäköisesti jotkin muistot ovat vääristyneitä, virheellisiä. Luulen myös, että olen keksinyt muistoja, luonut jotakin täysin uutta, jota ei ole koskaan tapahtunutkaan. Muistaminen ja muistojen rakentuminen on ollut minulle aina ongelmallinen ilmiö. Aina siitä asti, kun lääkäri vuosia sitten diagnosoi minulla dissosiatiivisen amnesian, osittaisen muistinmenetyksen, muistikuvien muodostumisen prosessi on kiehtonut minua. En voi luottaa mihinkään, mitä muistan. Muistikuvat voivat myös palautua, usein odottamattomalla tavalla, enkä silloinkaan voi olla varma, ovatko ne oikeita vai vääristyneitä, tosia tai keksittyjä. 

Käytän näyttelyn teoksissa materiaalinani paperia, sillä paperikerrokset ovat kuin muistin kerrostumia, hauraita, repeäviä. Ne voivat peittää ja paljastaa, ja joka kerroksen myötä muistikuva voi muuntua ja loitota todellisesta henkilöstä tai tapahtumasta. Muistikuvat myös heikkenevät ajan kuluessa; suru haalistuu, kunnes muuttuu neutraalin tyhjäksi valkoiseksi. Toiset muistot muuttuvat kaunistelluiksi tai jo niiden lähtökohta on valheellinen. Miten muistella ihmistä, jota en koskaan oppinut todella tuntemaan? Perhealbumin valokuvat päätyivät teoksiini, ja tarkastelen niiden avulla muistamisen vaikeutta. Lähtökohtani on pääosin persoonallinen ja henkilökohtainen, paitsi yhdessä teoksista tarkastelen myös kansakunnan muistia ja suhdetta historialliseen tapahtumaan, sotaan. Tekniikkaani voi kutsua kollaasiksi tai sekatekniikaksi. Käytän paperin ja valokuvien lisäksi myös muita materiaaleja, kuten lasia, lankaa tai esineitä. Osa käyttämästäni paperista on vanhoja lehtiä, karttoja ja tapettia, osaa olen polttanut repimisen lisäksi. 

Olen kotoisin Turusta, opiskellut täällä kirjallisuustiedettä ja taidehistoriaa Turun yliopistossa. Kuvataidekoulutukseni olen saanut Vapaassa taidekoulussa ja Taidekoulu Maassa Helsingissä. 

Yhteystiedot: Marjaana Markkula, puh. 0449713143, markkma5@icloud.com

Kirjakahvila on auki arkisin klo 12-18, ja näyttely on esillä koko kesäkuun. Voimassa olevat koronarajoitukset velvoittavat sisätiloissa olevat asiakkaat istumaan paikoillaan pöydän ääressä. Teosten katselu onnistuu kuitenkin joko omalta istumapaikalta tai kahvilaan saapumisen tai sieltä poistumisen yhteydessä. Tervetuloa!

Artikkelikuvassa on Markkulan teos Äiti, 2021. kollaasi, sekatekniikka. Valokuva, paperi, akryyli, tapetti, pahvi, laasti, puu.