Mikäli jokin esteettömyyteen tai saavutettavuuteen liittyvä asia askarruttaa, ota rohkeasti yhteyttä accessibility ät kirjakahvila piste org!

Kirjakahvilaan saapuminen ja rakennuksen sekä sen ympäristön esteellisyys

Kirjakahvila sijaitsee Turun Vanhassakaupungissa, Museoviraston suojelemassa Brinkkalan talon kiinteistössä, joka on erittäin liikuntaesteellinen. Olemme jo vuosien ajan käyneet kaupungin kanssa neuvotteluja alueen esteettömyyden parantamiseksi, ja näiden neuvottelujen ensimmäisenä konkreettisena seurauksena pihan poikki kulkee nykyään esteetön väylä Vanhalta Suurtorilta Taiteen talon pihaan ja rakennuttamamme esiintymislavan edessä on esteetön katselualue. Ikävä kyllä Kirjakahvilan ovelle pitää yhä kuitenkin kulkea mukulakivetystä pitkin.

Pihaan on kulku Vanhalta Suurtorilta, Hämeenkadulta ja Taiteen talon pihasta. Brinkkalan pihaan voi ajaa autolla Hämeenkadun puolelta, mutta pihassa ei ole asiakaspaikoitusta. Rakennuksen viereen voi pysähtyä väliaikaisesti.

Sisäänkäynti: Kahvilatilaan on yksi porrasaskelma ylös (korkeus 15 cm) ja kaksi alas (8,5 ja 13 cm). Ulko-oviaukon maksimileveys on 108 cm, kun koko ovi avataan, ja eteisestä kahvilatilaan vievän oviaukon leveys on 86 cm.

Sisätilat: Kirjakahvilan kynnykset ovat porrastettuja ja 3,5–4,5 cm korkeita. Kynnyksiä on ulko-oven lisäksi jokaisessa oviaukossa. Ulko-ovesta suoraan eteenpäin sijaitsee kahvilan helppokulkuisin huone, johon vievä oviaukko on 83 cm leveä. Eteisestä vasemmalla sijaitsevasta kahvilan pääsalista on käynti kahteen muuhun huoneeseen: vasemmalla on kirjasto- ja lukulehtihuone, josta pääsee myös vessoihin, ja suoraan edessäpäin sijaitsevassa huoneessa, jonka oviaukossa on kynnyksen lisäksi yksi porrasaskelma (korkeus 9 cm), on kahvilapöytien lisäksi käytettyjen kirjojen osasto. Kirjakahvilan vessat ovat sukupuolittamattomat mutta pyörätuolia käyttäville hyvin esteelliset: niiden oviaukkojen leveys on vain 61,5 cm.

Mikäli tarvitset apua saapumisessa, soita Kirjakahvilan numeroon  040 838 2147.

Turvallisemman tilan periaatteet

Kirjakahvilassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita, emmekä hyväksy rasistista, seksististä, homofobista, transfobista, ableistista tai muuten syrjivää käytöstä.

1. Kunnioita jokaisen itsemäärittelyä.

2. Älä koske, tuijota, valokuvaa tai kysy henkilökohtaisia asioita ilman suostumusta.

3. Älä kommentoi ihmisten kehoja tai tapoja olla.

4. Käytä henkilöstä hänen itse käyttämäänsä nimeä ja (muilla kielillä puhuttaessa) persoonapronominia. Älä käytä sukupuolittavia ilmauksia, ellet tiedä miten henkilö itse määrittelee sukupuolensa tai sukupuolettomuutensa.

5. Pyri muutenkin olemaan tekemättä oletuksia ihmisten taustasta (seksuaalisuudesta, varallisuudesta, kansallisuudesta, toimintakyvystä jne.), mutta ole myös tietoinen siitä, että kaikesta huolimatta teet – kuten me kaikki muutkin – jatkuvasti tällaisia oletuksia. Kiinnitä aktiivisesti ja kriittisesti huomiota tähän.

6. Älä vie liikaa tilaa. Jos olet muita pidempi, katso esitystä hieman kauempana (mikäli mahdollista), jotta lyhemmätkin näkevät. Tullessasi esim. keikalle, varmista ettet mene seisomaan suoraan jonkun itseäsi lyhemmän eteen. Keskustelutilaisuuksissa odota puheenvuoroasi muita keskeyttämättä ja kiinnitä huomiota siihen, kuinka paljon otat puheenvuoroja suhteessa muihin. Ole myös tietoinen ns. sävykyttäyksen (tone policing) ongelmallisuudesta: https://www.lily.fi/blogit/tiina-feminist/tone-policing-on-tapa-vieda-huomio-pois-ongelmasta.

7. Pidä huolta itsestäsi ja muista.

8. Jos joku tai jokin häiritsee sinua tai jos havaitset häirintää, ilmoita Kirjakahvilan henkilökunnalle.

9. Mikäli omaa toimintaasi kritisoidaan, ota kritiikki vastaan ja korjaa tarvittaessa käytöstäsi.

10. Pidä nämä ohjeet mielessäsi myös Kirjakahvilasta poistuttuasi.

Ongelmatilanteissa voit kääntyä Kirjakahvilan henkilökunnan puoleen paikan päällä tai ottamalla myöhemmin yhteyttä. Kirjakahvilan yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.kirjakahvila.org/yhteys/.

Aistiyliherkkyys

Kehotamme kahvilassa käyviä ottamaan huomioon tuoksuherkät ihmiset ja välttämään hajusteiden käyttöä. Aiheesta enemmän Hengitysliiton sivuilla: https://www.hengitysliitto.fi/elamanlaatu-ja-hyvinvointi/tuoksut-ja-tuoksuttomuus/tuoksuille-herkistyminen-ja-tuoksuherkkyys

Kirjakahvilassa soi usein musiikkia, jonka valinnasta ja äänenvoimakkuudesta vastaa kassalla kulloinkin työskentelevä vapaaehtoisemme. Mikäli musiikin voimakkuus tuntuu liialliselta, voit pyytää kassavuorolaista laskemaan sitä.

Kahvilatuotteet

Kahvilan kaikki tuotteet ovat vegaanisia, ja myös gluteenittomia tuotteita on tarjolla ainakin arkisin. Tuotteiden nimet, hinnat ja allergeenit on merkitty vitriiniin mahdollisimman näkyvästi ja hyvin kontrastein. Allergeeneista käytetyt lyhenteet on selitetty vitriinin ylälaidassa, ja raaka-aineluettelon tarkempaa sisältöä voi kysyä kassahenkilöltä. Kassan paikkeilla olevassa hinnastossa on listattuna kaikki myynnissä olevat juomat eri makuvaihtoehtoineen.

WC

Kahvilan WC:t ovat sukupuolittamattomat. Niistä oikeanpuoleisessa on kokoontaitettava hoitopöytä vaippojen vaihtoa varten. Kirjakahvilassa käy Vessapassi-kortti (https://ibd.fi/viestinta/vessapassi). Vessat eivät ole liikuntaesteettömiä kapeiden oviaukkojen (61,5 cm) ja pienen tilan takia. Lähin esteetön WC on Turun Taidehallissa, ja se on käytettävissä Taidehallin aukioloaikana ke–pe klo 12–18 ja la–su 12–16 (tarkistettu 15.10.2024: https://turuntaidehalli.fi/yhteystiedot). Pääsy vessaan Taidehallin pihanpuoleisen takaoven kautta ovikelloa soittamalla.

Pihatapahtumiemme aikana käytössä ovat myös Brinkkalan pihan WC:t, mutta niihinkään ei oviaukkojen kapeuden johdosta pääse pyörätuolilla.

Opaskoirat ja lemmikkieläimet

Ei-inhimilliset eläimet ovat tervetulleita kahvilan terassille sekä ulko-ovea vastapäätä olevaan huoneeseen. Otathan huomioon muiden kahvilassa olevien mahdolliset eläinallergiat ja eläinpelot. Ethän tuo eläimiä musiikkitapahtumiin, joissa on kova meteli. Opaskoirat ja muut avustajaeläimet ovat aina tervetulleita kahvilaan.