Kurosawa-elokuvasarja:

Akira Kurosawan syntymästä 100 vuotta 23.3.2010

Kirjakahvila esittää yhteistyössä Turun elokuvakerhon kanssa kuuden elokuvan sarjan japanilaisohjaaja Akira Kurosawan (1910-1998) syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi.  Sarjassa esitetään teoksia ohjaajan koko monisäikeisen uran varrelta, aina 1940-luvun Juopuneesta enkelistä 1990-luvun puolella valmistuneeseen Madadayoon. Näin luvassa on estetiikkaa aina film noir-vaikutteista ja japanisoiduista Shakespeare-sovituksista (Seittien linna) Köyhän pikajunan kaltaisiin kokeellisempiin pyrkimyksiin värielokuvan alueella.

Näytökset järjestetään tiistaisin ja torstaisin klo 19 Kurosawan syntymäpäivästä 23.3. alkaen. Esityksien yhteydessä on kuultavissa myös asiantuntija-alustuksia. Illat aloitetaan aina klo 19 lyhyellä alustuksella ennen elokuvaa.

Kirjakahvilan ja Turun Elokuvakerhon perinteikkään, pitkään jatkuneen yhteistyön aiempaa laajamittaisemmista tuloksista Kurosawa-sarja on ensimmäinen näyte. Vuoden 2010 aikana tullaan toteuttamaan myös monta muuta yhteistyöprojektia ulkoilma- ja teemanäytöksistä pienimuotoiseen festivaaliin.

kurosawa

Kurosawa-sarjan ohjelmisto:

ti 23.3.2010 Kurosawa-sarjan ensimmäinen näytös: Juopunut enkeli (Yoidore tenshi, Japani 1948, K15, 98 min.) Alustajana tietokirjailija Juri Nummelin: Aiheena Kurosawa ja noir.

to 25.3.2010 Kurosawa-sarjan toinen näytös: Ikiru – Tuomittu (Ikiru, Japani 1952, K3, 143 min.) Alustajana elokuvakriitikko Taneli Topelius.

ti 30.3.2010 Kurosawa-sarjan kolmas näytös: Seittien linna (Kumonosu-jô, Japani 1957, K15, 110 min.) Alustajana tutkija Lauri Piispa, Turun yliopisto: Aiheena Kurosawa ja näyttelijä Toshirô Mifune.

to 1.4.2010 Kurosawa-sarjan neljäs näytös: Punaparta (Akahige, Japani 1965, K15, 185 min.) Alustajana dosentti Veijo Hietala, Turun yliopisto.

ti 6.4.2010 Kurosawa-sarjan viides näytös: Köyhän pikajuna (Dodesukaden, Japani 1970, K15, 140 min.) Alustajana elokuvaopiskelija Mies Mikkonen, Turun Taideakatemia: Aiheena Uusintafilmatisointeja Kurosawan elokuvista.

to 8.4.2010 Kurosawa-sarjan kuudes näytös: Madadayo (Madadayo, Japani 1993, K3, 134 min.) Alustajana tutkija Annamari Konttinen, Turun yliopisto: Aiheena Vanheneminen nyky-Japanissa.

Lisätiedot:

Petri Erkkilä
Turun Elokuvakerhon johtokunnan pj

petri.erkkila (at) gmail.com