BRINKKALAN PIHAN ULKOILMAELOKUVASARJA PUREUTUU TÄNÄ VUONNA AJANKOHTAISIIN AIHEISIIN
Maksuttomissa näytöksissä seurataan naisgraffitimaalareita, paperittomia siirtolaisia ja maailman parhaaksi äänestetyn dokumenttielokuvan tekoa

Turun elokuvakerhon ja Kirjakahvilan perinteinen loppukesän ulkoilmaelokuvanäytösten sarja keskittyy tänä vuonna fiktion sijaan ajankohtaisia ja vähän ajattomiakin aiheita käsittelevään dokumenttielokuvaan. Pääsymaksuttomat tilaisuudet pidetään kolmena peräkkäisenä keskiviikkona klo 19 alkaen. Ohjelma alkaa näytöksen tunnelmiin virittävällä DJ-musiikilla, ja elokuvat pyörähtävät käyntiin illan hämärryttyä tarpeeksi. Järjestäjät kehottavat yleisöä pukeutumaan lämpimästi ja ottamaan vilttejä mukaan. Sateen sattuessa näytökset pidetään sisällä Kirjakahvilassa.

Sarjan avausnäytöksessä keskiviikkona 23.8. katsotaan maailman ensimmäinen naisgraffitimaalareita käsittelevä dokumenttielokuva ”Girl Power”. Seuraavassa näytöksessä 30.8. katsotaan kaksi siirtolaisuusaiheista lyhytelokuvaa, turkulaisen Mikaela Weurlanderin ”Metallikatu, syksyllä 2015” ja Elina Hirvosen ”Paratiisi – kolme matkaa tässä maailmassa”. Sarja huipentuu 6.9. British Film Instituten arvostetussa Sight & Sound -äänestyksessä maailman parhaaksi dokumenttielokuvaksi ja maailman kahdeksanneksi parhaaksi elokuvaksi julistettuun neuvostoliittolaiseen mykkäklassikkoon ”Mies ja elokuvakamera”. Päätösnäytöksen säestää turkulainen Wellenform-duo.

GLOBAALI GRAFFITIKULTTUURI EI TUNNE RAJOJA
Ke 23.8. Girl Power: Ohj. Sany & Jan Zajíček, Tšekki 2016, 90 min, K12. Kielet: englanti, tšekki. Tekstitys: englanti. DJ tba.

”Girl Power” (Tšekki 2016, 90 min) on maailman ensimmäinen naisgraffitimaalareita käsittelevä dokumenttielokuva. Tšekkiläinen graffititaiteilija Sany kiersi seitsemän vuoden ajan dokumentoimassa maalarien työtä ja elämää ympäri maailmaa. Elokuvassa esitellään 28 taiteilijaa 15 eri kaupungissa – Prahasta Moskovaan, Kapkaupungista Kabuliin, Sydneystä Berliiniin ja aina New Yorkiin asti, jossa vaikuttaa jo 1970-luvun lopulla maalarinuransa aloittanut legendaarinen Lady Pink. Katutaide on tavattu esitellä miesten dominoimana alana, mutta tämä elokuva osoittaa, ettei globaali graffitikulttuuri tunne eikä tunnusta sen kummemmin sukupuoli- kuin kansallisiakaan rajoja.

EUROOPPALAINEN UNELMA
Ke 30.8. Metallikatu, syksyllä 2015: Ohj. Mikaela Weurlander, Suomi 2016, 28 min. Kielet: suomi ym. Tekstitys: suomi. Paratiisi – kolme matkaa tässä maailmassa (Paradise –Three Journeys in This World): Ohj. Elina Hirvonen, Suomi 2007, 51 min. Kielet: espanja, ranska, bambara, soninke, englanti. Tekstitys: englanti. DJ Omar Irhabi – عمر الإرهابي (rytmimusiikkia barrikadeilta ja sulosointuja Lähi-idästä).

Syksyllä 2015 Suomeen saapui poikkeuksellisen suuri määrä turvapaikanhakijoita. Lyhytelokuva ”Metallikatu, syksyllä 2015” (Suomi 2016, 28 min) seuraa Turun Pansion vastaanottokeskuksen arkea syyskuusta joulukuuhun, tilanpuutteisesta kaaoksesta tilanteen tasaantumiseen ja rauhoittumiseen asti. Elokuvan tekijä, turkulainen toimittaja Mikaela Weurlander tallensi turvapaikanhakijoiden ja keskuksen työntekijöiden elämää cinéma vérité -tyyliin, antamalla kuvan ja tunnelman pitkälti puhua puolestaan.Siirtolaiskysymysten parissa toimiva kirjailija ja ohjaaja Elina Hirvonen matkusti kymmenisen vuotta sitten espanjalaiselle tomaattifarmille, jossa työskentelee alipalkattuja siirtolaisia Afrikasta. Dokumenttielokuvan ”Paratiisi – kolme matkaa tässä maailmassa” (Suomi 2007, 51 min) keskiössä ovat kodittomat ja paperittomat tomaatinpoimijat, jotka muusta yhteiskunnasta eristettyinä nukkuvat makuupusseissa yötaivaan alla ja lähettävät tienaamansa rahat perheilleen Afrikkaan. Heikossa asemassa olevien siirtolaisten poimimia tomaatteja päätyy myös suomalaisiin ruokapöytiin. Elokuva avaa kiinnostavan näkökulman Hirvosen myöhempään tuotantoon: hänen viimeisin elokuvana, vuoden 2016 aikana kuvattu ”Kiehumispiste”, herätti keväällä kiivasta julkista keskustelua rasismista ja nationalismista Suomessa.

MODERNIN ELOKUVAILMAISUN ARKEOLOGIAA
Ke 6.9. Mies ja elokuvakamera (Man with a movie camera // Человек с киноаппаратом): Ohj. Dziga Vertov, Neuvostoliitto 1929, 68 min. Mykkäelokuva. Livesäestys: Wellenform. Dj Anssi Nieminen (Overfitting Disco).

Dziga Vertov oli neuvostoliittolainen elokuvateoreettikko ja dokumenttielokuvan pioneeri, jonka kirjoitukset ja kuvauskäytännöt vaikuttivat muun muassa cinéma vérité -tyylin syntyyn. Vertovin kokeellinen pääteos, ”Mies ja elokuvakamera” (Neuvostoliitto 1929, 68 min), on aikanaan pahennusta herättänyt moderni kaupunkisinfonia, joka kertoo paitsi suurkaupungin elämästä myös elokuvanteosta. Vertovin 1920-luvun elokuvat valmistuivat juuri ennen Stalinin ajan sensuuria ja ovat myöhempien vuosikymmenten neuvostoelokuvaan verrattuna poikkeuksellisen rehellisiä ja paljaita. Vertov suhtautuikin muun muassa näytelmäelokuvaan hyvin kriittisesti ja halusi itse näyttää katsojille elämää ”sellaisena kuin se on”.

Sarjan päätösnäytöksen säestää Jaakko Penttisen ja Teppo Toivosen muodostama elektronisen musiikin duo Wellenform, jonka musiikillinen kieli pohjaa varhaiseen industrialiin, teknoon ja konkreettiseen musiikkiin. Äänilähteinä Wellenform käyttää muun muassa modulaarisia ja analogisia syntetisaattoreita, samplereita ja konkreettisia ääniä. Toivonen ja Penttinen ovat tehneet tahoillansa musiikkia 1990-luvulta alkaen eri kokoonpanoissa ja esiintyneet paitsi klubeilla myös taidegallerioissa ja elokuvateattereissa.

Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/443220092744444
________________________________

Yhteistyössä: Turun museokeskus (Brinkkalan piha), Varsinais-Suomen Elokuvakeskus (projektori), Turun Suurtorin keskiaika ry (pihakalusteet)

Esteettömyystietoa:
http://www.turkukaikille.info/php/kartoitus2.php?id=2603-011