Arkiston helmillä jatketaan. Tämä lehtileikkeestä skannattu, luultavasti vuodelle 1985 sijoittuva Ritva Hapulin ja Heikki Lempan teksti hahmottaa Kirjakahvilan paitsi kahvilana ja kirjakauppana, myös toiminnallisena ja poliittisena yhteisönä. Aikaa julkaisusta on jo 30 vuotta, silti tekstin mainitsema marginaalisten ryhmien kasvu ja henkisen ulkopuolisuuden synnyttämä voimattomuuden tunne on nyt taas ajankohtainen.

valo yössä

Turun kirjakahvila – kirjakauppa vai sosiaalinen yhteisö?

Hyvin usein, kun väitetään jotain, esitetään mielipiteitä jostain ihmiselämän ilmiöstä, olkoon se ydinsota, näytelmä tai pellon kyntäminen, niin väitteet perustuvat joko ulkopuolisen ”tarkkailijan” tai sisäpuolisen ”kiihkoilijan” näkökulmaan. On selvää, että toisen näkökulman valinta sulkemalla toinen kokonaan pois johtaa mielettömyyteen. Jos marsilainen kaukoputkellaan tiiraisi Arto af Hällströmin Mr. Evergreeniä (näytelmä), tuntuisi se hänestä lähinnä kaoottiselta, ehkä ainoa mielekäs hetki olisi juuri esiripun laskemisen jälkeen. Tai päinvastoin: jos pieni näytelmäseureemme ei olisikaan harjoitellut näytelmäänsä niin hyvin, että katsojille selviäisi moraliteetti (tai sen puuttuminen); jos aina tietyssä vaiheessa kaikki unohtaisivat vuorosanansa. Yhtä kaoottiselta tuntuisi – nyt vain näyttelijöistä. Ehkä on niin, että marsilaista ei kiinnosta näytelmä, ei moraliteetti, ehkä hän onkin innokas tietämään näyttelijöiden hiusten pituuden, parrakkuuden, parrattomuuden, kasvojen muodon. Tai ehkäpä näyttelijöitä miellyttääkin juuri toistaa sama virhe, toteuttaa rituaalia. Jos näin välttämättä on, niin ei ole syytä jatkaa tätä tekstiä. Olkaamme kuitenkin optimistisia, silloin voimme ainakin sanoa, oliko tekstin jatkaminen mielekästä. Koska· kysymys on Turun kirjakahvilasta, voi yksinkertaisesti kysyä, miten kirjakahvilasta voi saada oikean käsityksen? Voimmeko irtaantua omasta ”tarkkailijana” tai kiihkoilijana” olemisestamme? Onko löydettävissä kolmas tie? Eräs tapa selvittää tätä vaikeaa kysymystä on kertoa ”tarkkailijan” ja ”kiihkoilijan” syntysanat. ”Kiihkoilijan” puolella on kertomus siitä tarinasta, joka liittyy Kirjakahvilan synnyttäneiden ihmisten kokemuksiin ennen (usein paljon ennen) synnytystä ja myös synnytyksen jälkeen. ”Tarkkailijan” tarinaa ei voidakaan kertoa, koska tämän jutun juoni on siinä, että ”kiihkoilijasta” tulee samalla ”tarkkailija”.

Kokemuksia ennen synnytystä

Kun tarkkailee resuista joukkoamme, niin nopeasti huomaa, että kaikki ovat opiskelijoita, ovat olleet jo useamman vuoden. Kaikki ovat myös humanisteja, jotkut näyttelijöitä, osa käy palkkatyössä. Siis mitä parhainta marginaaliväkeä. Mutta mikä sai marginaaliväen liikkeelle? Tähän kohtaan tarinaa kuuluu lyhyt kuvaus eräistä vasemmistolaisista nuoriso- ja opiskelijaliikehdinnöistä ja -yhteisöistä, joissa ennen pitkää turhautuminea ja epätoivo politiikan epäpoliittisuuteen kasvoi liian suureksi. Unohtaa ei myöskään sovi yliopistomaailman yhä syventynyttä henkistä lamaa ja perspektiivittömyyttä. Akateemisista pölyistä oli päästävä ulos raittiiseen ilmaan yliopiston kupeeseen. Lisäksi tulee kiittää Turun kaupungin viehättävän taantumuksellista sosiaalista ja kultturaalista ilmapiiriä. Kirjakahvilan väestä kaikki olivat olleet mukana ympäristökähinöissä.

Synnytys

Tässä kohden siteeraamme erästä dokumenttia: ”Neljä kuukautta sitten kokoontui Henrikinkatu 6B 10-11 huoneistoon seitsemänkymmentä ihmistä perustamaan Osuuskunta Turun Kirjakahvilaa. Tätä kokousta oli edeltänyt pienen ihmisjoukon tapaamiset ja uuden toiminnan suunnittelu. Vauhtia jo useita vuosia ilmassaleijuneille haaveille antoi kaupungin vuokra-asunnon löytyminen yliopistonmäenrinteestä. Perustavaan kokoukseen osallistuneiden määrä ilmeisesti yllätti kaikki sitä valmistelleet. Nyt voitiin todella uskoa, että Kirjakahvilaa tarvitaan. Perustamisen jälkeen aloitettiin talkoovoimin remontti, huonekalujen hankinta, yhteyksien luominen kustantamoihin ja leipomoihin, kirjojen tilaaminen jne. Kukaan ei pysty laskemaan kuinka monta vapaaehtoista työtuntia varsinaista toimintaa edelsikään .. Kaikki oli luotava itse, yhteistyössä, sillä varsinaisia asiantuntijoita ei ollut käytettävissä. Avajaispäivä 15. 12. oli todellakin innostuneen talkoohengen riemuvoitto.” Dokumentti ei kerro (luonnollisestikaan), mitä tapahtui tämän jälkeen, mitenkä ihmisiä tuli ja meni, mitenkä kaikki oli juuri senverran kaaoksessa, että tekemistä oli useimpien sietokyvyn ylikin. Kirjakahvila oli kuitenkin pystyssä. Oli viihtyisä interiööri, seinällä ”hirvet lähteellä” -gobeliini, pinnatuolit, pari korituolia ja talvi-iltojen hämyssä kakluunissa tuli. Opiskelijat ottivat nopeasti paikan omakseen; Kirjakahvila sai jopa oman ”tavernaklubinsa”. Kirjat ja kahvi tekivät kauppansa ja ihmiset toivat omia tilauksiaan aivan hirvittäviä määriä. Organisoitiin erityisiä tilausryhmiä asiantuntemuksella valitsemaan hyvää kirjallisuutta. Kevät 1982 oli juuri tällaista suuren innostuksen, kokeilun ja laajentumisen aikaa, silloin ihmiset auliisti uhrasivat omaa opiskelu- tai työaikaansa Kirjakahvilan työvuoroihin ja talkootöihin. Seuraavan kesän Kirjakahvila oli kiinni, toiminnot pysähtyivät lähes tyystin.

Syksy alkoi jotenkin hankalasti. Oli vaikeuksia saada vapaaehtoisia ihmisiä työvuoroihin ja ne, jotka suurimman työtaakan olivat kantaneet, alkoivat ajatella omaa opiskeluaan ja työtään javetäytyivät syrjään – kuka enemmin kuka vähemmin. Myös kirjatilausryhmät olivat hajonneet ja koko kirjojen tilaus ja usein myös valinta jäi parin kolmen ihmisen harteille. Toinen murheenlapsi oli tilinpito, johonka kellään ei oikein ollut kokemusta eikä erityistä haluakaan; päätimme siirtyä tietokoneen avulla tapahtuvaan tilinpitoon. Rahaa tuli kuitenkin kivasti, eikä laskujen maksamisessa ollut ongelmia. Kevääseen 1983 siirryttiin, ensimmäisen kerran Kirjakahvilan historiassa, seesteisin mielin: ei ollut suurempia taloudellisia huolia, jos ei myöskään suuria ideoita kehityksestä. Kirjakahvila oli ”asiakkailleen” sama idyllinen ja viihtyisä opiskelijapaikka kuin alussakin. Hirvet olivat yhä lammella, kakluunissa paloi tuli ja kahvi oli juuri niin hyvää kuin Kirjakahvilassa kuului ollakin. Kevät meni ja tuli kesä. Kevään saavutuksiin kuului Kirjakahvilan järjestämä valtakunnallinen kirjakahvilatapaaminen toukokuun puolessavälissä. Ihmiset innostuivat, mukana olleet näkivät, että muualla Suomessa oli samantapaisia projekteja, jotka osin olivat samojen ongelmien edessä, osin olivat aivan toisella tavalla suuntautuneita: Tampereella oli toimintakeskus, Helsingissä lähinnä yhdistetty kirjasto ja toimintakeskus, Jyväskylässä kirjakauppa ja Oulussa toiminnallinen yhdistys. Mitä sitten Turussa? Kesällä 1983 Kirjakahvila oli koko kesän auki ja toiminnassa. Ajatuksena oli, että pari kolme ihmistä voisi saada kahvin ja leivosten myynnistä toimeentulonsa ja siinä ohessa varmistaa, että edellisen syksyn kaltaista kuollutta tilannetta ei pääsisi syntymään. Uusi paikka aivan keskellä kesäkaupunkia tuotti tuloksen, ihmiset saivat toimeentulonsa ja tässä nyt ollaan. Kirjakahvilassa toimii kaksi ihmistä vakituisesti huolehtien kaikesta juoksevasta toiminnasta, muut keitä enää jäljellä on, avustavat kirjojen tilauksissa ja kantavat huolta artikkelien kirjoittamisesta erilaisiin julkaisuihin, jotka haluavat levittää sanomaa Kirjakahvilasta. Nyt on paikka monien mielessä, mutta riittääkö se.

Mitä Kirjakahvila on ja mitä sen pitäisi olla?

”Kiihkoilija” on tuomittu jäämään yllä esitetyn kaltaiseen, hieman onnettomaan käsitykseen, ellei hän pyri ainakin osin irtaantumaan sisäpuolisen näkökulmastaan. ”Kiihkoilijalle” tulee yhä vaikeammaksi sanoa ja päättää mihin Kirjakahvilan tulisi pyrkiä, vaikka hän yhä raivoisammin sitä yrittää. Irtaantuminen on ehkä mahdollista, jos yritämme käsittää Kirjakahvilan yhteisönä ja vielä yhteisönä, jolla on ja voi olla useita rinnakkaisia ja toisiaan täydentäviä päämääriä, tehtäviä. Kirjakahvila on esimerkiksi terapeuttinen yhteisö, se on myös poliittinen yhteisö ja liikeyritys. Nämä tehtävät ja päämäärät voivat ensisilmäyksellä näyttää toisensa poissulkevilta ja jotkut jopa Kirjakahvilan ideaan sopimattomilta. Mutta ei anneta ensisilmäyksen hämätä. Ensiksi, mitä tarkoitetaan Kirjakahvilalla terapeuttisena yhteisönä? Tämä päämäärä liittyy ennen kaikkea niihin kokemuksiin, joita nykyisillä kirjakahvila-aktiiveilla oli ennen Kirjakahvilaa. Marginaalisten ryhmien kasvava määrä suomalaisessa yhteiskunnassa ja koko 1970-luvun kiihtynyt kehitys henkiseen ulkopuolisuuteen sekä poliittisessa että kultturaalisessa mielessä synnytti hirvittävän voimattomuuden tunteen: ”vaikka kaikki menee päin helvettiä, niin mitään et voi tehdä, kun yhteiskunta ei anna mahdollisuuksia! Taisteltiin suurta systeemiä vastaan. Monille toimintamahdollisuuksien katoaminen ”systeemin” sisällä merkitsi sekä henkistä että fyysistä erakoitumista. Tästä perspektiivistä katsottuna Kirjakahvila on hyvin monille merkinnyt joko omakohtaisesti koettua toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksien palaamista tai ainakin esimerkkiä, että jonkinlainen järkevä (!!!) toiminta ja yhdessä oleminen on mahdollista. Toinen puoli terapeuttiselle yhteisölle on poliittinen toiminta. Vaikka 1970-luvun kokemukset politiikasta monen kohdalla antoivat osviittaa suoranaiseen epäpolitisoitumiseen, on tämän hetkinen tilanne Turussa ja ”vihreän” ryhmittymän syntyminen uudelleen osoittanut, että poliittinen orientoituminen on mahdollista ja välttämätöntä. Samalla kuitenkin syntyy ja on jo syntynyt ongelma poliittisen sisällön ja Kirjakahvilan suhteesta. Selvää tuntuu olevan, että Kirjakahvila ei voi olla mikään ”vihreiden” puoluetoimisto, josta propagandaa markkinoitaisiin kentälle. Todtennäköisempää ja ainoa mielekäs tapa on pyrkiä edusasuttamaan poliittisen mielipiteen muodostumista. Kirjakahvila on poliittisen (siis sanan aidossa mielessä) keskustelun foorumi, joka parhaimmillaan voi saattaa erilaisten liikehdintöjen ja ryhmien, yhdistysten näkökantoja leikkaamaan toisensa. Tällaisia ovat (ainakin tällä hetkellä) ympäristöliikehdintä, rauhanliike, feministinen toiminta ja ehkä yliopistojen sivistysliike. Kun terapeuttinen ja poliittinen tehtävä ovat selvinneet, niin on helpompi ymmärtää Kirjakahvilaa myös liikeyrityksenä. Yksinkertaisesti voi sanoa, että liiketoiminnan tulee luoda edellytykset muille toiminnoille. Vaan niin yksinkertaista se ei olekaan. On ensinnäkin hirvittävän hankalaa ajatella Kirjakahvilaa muuna kuin kirjakauppana, mitä ei varmasti helpota se, että kirjojen kaupinta on sangen työlästä ja aikaa vievää puuhaa. Toisena peikkona on ns. yritysjohtajan normaaliajattelu: poliittisuus karkottaa asiakkaat. On ehkä viisasta lopettaa tähän, ettei tulisi.. .

Ritva Hapuli

Heikki Lempa