Lehdistötiedotteet
TURUN KIRJAKAHVILAN KULTTUURIOHJELMA SYKSYLLÄ 2007
Kirjakahvilan syksyn 2007 kulttuuriohjelma on ilmestynyt!
Vuodesta 1981 asti toiminut kirjakauppa-kahvila on pitäytynyt
omannäköisenään myös kulttuuriohjelmansa
saralla. Nykyinen sijainti Brinkkalan sisäpihalla Vanhalla Suurtorilla
on omiaan edustamaan Kirjakahvilan henkeä.
Kirjakahvila on paitsi näkyvä osa turkulaista vapaaehtoistoimintaa
myös kuuluu monien Turussa vaikuttaneiden tiede- ja taidetyöläisten
henkilöhistoriaan. Omakustanteisiin erikoistuneen kirjakaupan
ja mokkapaloistaan kuulun kahvilatoiminnan lisäksi järjestämme
apurahojen turvin sekä yhteistyössä eri tahojen kanssa
keskusteluiltoja, näyttelyitä ja ohjelmallisia kulttuuritapahtumia,
sekä vuokraamme tilaa yksityistilaisuuksiin. Tällä
hetkellä kulttuuriohjelmaamme tukevat Varsinais-Suomen taidetoimikunta,
Turun kaupungin kulttuurilautakunta, Valtion kirjallisuustoimikunta
sekä Suomen kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto.
Syksyn 2007 kulttuuriohjelma on rakennettu monipuoliseksi ja kiinnostavaksi
kokonaisuudeksi. Ohjelmassa painottuvat runous ja lastenkulttuuri,
unohtamatta musiikkia ja elokuvaa. Ohjelma koostuu keskusteluilloista,
ohjelmallisista illoista, musiikista - ja kotoisasta tunnelmasta.
Syksyn teemasarjana esittäytyy Varsinais-Suomen taidetoimikunnan
järjestämä FramIllat-kokonaisuus. FramIlloissa
27.9., 25.10. ja 13.12. pohdiskellaan esittävän taiteen
ongelmia ja ilonaiheita eri vinkkeleistä, asiantuntevien alustajien
johdattelemana.
Syksyn teemailta 17.10. kiertyy suvaitsevaisuuden ympärille.
Kirjakahvila muuntautuu Eläväksi kirjastoksi, jossa
kirjan sijaan voi lainata ihan oikean ihmisen. Metodin ideana on tarjota
mahdollisuus keskusteluun sellaisen ihmisryhmän edustajan kanssa,
johon ei arkielämässä välttämättä
ole kontakteja.
Syksyn ensimmäinen teemajakso sijoittuu runoviikolle. Runoviikko
avataan moniäänisellä runoilijamaratonilla 5.11. ja
kuluvan viikon aikana kuullaan myös mm. muutoksesta pöytälaatikkorunoilijasta
nettirunoilijaksi sekä tuotetaan runoja luovan kirjoittamisen
metodeilla.
Toinen teemajakso, Lasten viikko alkaa 20.11. lapsen oikeuksien
päivänä. Avajaispäivänä nähdään
nukkenäyttelijä ja nukenrakentaja Hanna Hietalan esitys
Kissamainen juttu. Se kertoo erilaisuudesta ja eriarvoisuudesta, ja
johdattelee keskusteluun siitä, kuinka jokainen lapsi ansaitsee
kodin ja ystäviä. Lasten viikolla myös askarrellaan
ja nähdään turkulaisten lasten tekemiä elokuvia.
Lisäksi syksyn ohjelmassa hyytää Ennakkokalttaus, kun
kauhuelokuvafestivaali Hurme ottaa varaslähdön 18.10.
ja esittää ennakkoon kotimaista kauhua lyhytelokuvien muodossa.
Joulun alla 3.-7.12. Kirjakahvila muuntuu työpajaksi, jossa
2€ materiaalimaksulla voi askarrella joulukorttinsa itse. Joulukorttipaja
on auki itsenäisyyspäivää 6.12. lukuunottamatta
koko viikon aukioloaikojen puitteissa.
Kulttuuri-iltojen lisäksi Kirjakahvilassa tapahtuu muutakin,
johon kannattaa tutustua Osuuskunnan nettisivuilla www.kirjakahvila.org
ja seurata mainontaa kahvilassa ja kirjakaupassa vieraillessa.
Tervetuloa!
Lisätiedot: 02-4691396 / Sini Keränen
|