|
Lehdistötiedotteet
TURUN KIRJAKAHVILAN KULTTUURIOHJELMA KEVÄÄLLÄ
2007
Kirjakahvilan kevään 2007 kulttuuriohjelma on ilmestynyt. Nykyisin
tämä vuodesta 1981 toiminut kirjakauppa ja kahvila tarjoaa kulttuurielämyksiä
Brikkalan sisäpihalla. Kirjakahvila on näkyvä osa turkulaista vapaaehtoistoimintaa
ja kuuluu monien Turussa asuneiden kulttuuri- ja tiedetyöläisten henkilöhistoriaan.
Kirjakaupan ja kahvilatoiminnan lisäksi järjestämme apurahojen turvin
sekä yhteistyössä eri tahojen kanssa keskusteluiltoja, näyttelyitä
ja ohjelmallisia kulttuuritapahtumia sekä vuokraamme tilaa yksityistilaisuuksiin.
Tällä hetkellä ohjelmaamme tukevat Turun kaupungin kulttuurilautakunta
sekä Varsinais-Suomen taidetoimikunta. Ohjelma on kaikille avoin ja
pääsymaksuton.
Kevään 2007 kulttuuriohjelmassa painottuvat omakustanteet, elinvoimainen
kulttuuri ja esiintymistaide. Kirjakahvilassa järjestettävä ohjelma
koostuu keskusteluista, ohjelmallisista illoista, musiikista ja jälleen
kerran hyvästä tunnelmasta. Lisäksi teemasarjoina ohjelmassamme ovat
käsityökahvilat, joissa eri alojen käsityöläiset esittäytyvät,
jo perinteiset peli-illat ja DODO ry:n järjestämä Kirjallisuuden
luontokäsitykset-lukupiiri. 12.-16.2 vietämme suklaaviikkoa,
jolloin kahvilan vitriini täyttyy suklaisista ihanuuksista. Samalla
viikolla vietämme ystävänpäiväjuhlaa musiikin, muun ohjelman
ja suklaaherkkujen kera.
Vuosi alkaa 5.2 omakustanne keskusteluillalla. Kirjakahvilan kirjakaupasta
löytyy omakustanteita ja pienten kustantajien teoksia. Keskustelemmekin
siitä, miksi kannattaa tehdä pienesti? Keskustelemassa mm. graafikko
ja omakustantaja Tiina Törö ja kirjailija-kustantaja Ville
Hytönen.
Kevään aikana ehditään puhua mm. populaarikulttuurin historiasta
Suomessa, naiseksi kasvamisesta rauhan ja kriisitilanteiden aikana,
lastenkulttuurista, blogeista ja situationismista. Torstaina 1.3
näyttelijä Peter-Sebastian Lehtonen esittää Darion Fon teksteihin
perustuvan monologin "Mysteerio Buffo – Virtuoosimainen rienaus".
Kulttuuri-iltojen lisäksi Kirjakahvilassa on syksyn mittaan paljon
ohjelman ulkopuolisia tapahtumia. Niihin on syytä tutustua Osuuskunnan
nettisivuilla ja seurata mainontaa kahvilassa ja kirjakaupassa vieraillessa.
Tervetuloa!
|
|