Artkkeli Turun Sanomat,  4.8.2004  , Tiia Haapaniemi

Nautintoa passilla

Elokuun ilta pimenee ja pöytään kannetaan suklaata: valkoista, tummaa ja maitosuklaata kaakaona, kakkuna ja mansikoiden kanssa. Välillä lasketaan herkut käsistä ja keskitytään kuuntelemaan nautiskelun ylistystä – ja tietenkin suklaan.

Jotain tämäntapaista voi syntyä Kirjakahvilan Suklaan himo -illassa, jossa suklaaruokien lisäksi nautitaan kirjallisuudesta, musiikista, performansseista ja akrobatiasta.

TS/jane iltanen

Kirjakahvilasta tulee hetkeksi eräänlainen pieni suklaapuoti. Samannimisessä elokuvassahan ihmiset unohtivat ennakkoluulonsa kuinkas muutoin kuin suklaan avulla.Suklaaillallisen saa pöytäänsä seitsemän euron suklaapassilla. Ruokalajeilla on myös tarinansa. Esimerkiksi alkumaljana nautittava chilikaakao saa uuden merkityksen, kun kuulee, että atsteekit ja mayat maustoivat kaakaopavuista ja vedestä tekemänsä juoman cayenne-pippurilla, vaniljalla tai hunajalla. Vasta eurooppalaisissa hoveissa siihen alettiin lisätä sokeria.Suklaan himoa höystetään lukemalla ääneen aiheeseen sopivia tarinoita. Virpi Hämeen-Anttilan suomentama teos Jasmiiniyöt – Eroottista runoutta Intiasta ei varsinaisesti kerro suklaasta, mutta se rohkaisee aistien kuuntelemiseen. Toisenlaisen näkökulman tuovat Enid Blytonin Viisikko-kirjat, joissa lapset juovat seikkailujen lomassa rutkasti kaakaota.

TIIA HAAPANIEMI
Suklaan himo -ilta Kirjakahvilassa to 5.8. klo 19.