Smokin’ Caterpillar on Anna Tuomisen ja Santeri Palkivaaran akustinen duo. Molemmilla jäsenillä on pitkä tausta musiikin parissa ja juontaapa kaksikon musiikillinen yhteistyö juurensa jo yhteisiin musiikkilukio-aikoihin. Tällä hetkellä Smokin’ Caterpillarin ohella Anna laulaa mm. 8-henkisessä Gello-lauluyhtyeessä ja Santeri puolestaan musisoi mm. esikoispitkäsoittoaan työstävässä Half Apple -yhtyeessä.

Duon ohjelmisto on tähän asti koostunut lähinnä 60-70-lukujen englantilaisista ja amerikkalaisista hitti- sekä kulttikappaleista, mutta sittemmin mukaan on tarttunut myös modernimpia helmiä. Omien kappaleiden mukaan ottamistakaan ei ole suljettu pois.

Duon tapaan esittää musiikkia on kuulunut oleellisesti kuulijoiden huomion vangitseminen tuoreiden tulkintojen ja modernien harmonisten aspektien avulla. Tulkittavaksi ovat joutuneet mm. David Bowien, Neil Youngin, Todd Rundgrenin, Radioheadin, Jefferson Airplanen, The Doorsin ja ties kenen hengentuotteet.

Saavu Kirjikseen kuulemaan tähänastiset ja tulevat suosikkikappaleesi!

Estradilla:

Anna Tuominen – Laulajatar, rytmimuna
Santeri Palkivaara – Kitara, falsetti ja ulinat