Kai Kuutamo

Jonglööri ja tulitaiteilija Kai Kuutamo on monipuolinen jokapaikan esiintyjä ja kokenut viihdyttäjä tilanteessa kuin tilanteessa. Näe hienoimmat temput ja opi samalla sirkuksen saloista juttu tai kaksi. Kysymyksiä otetaan vastaan. Kaikille kaikkea, tai ainakin jotakin!

Capricorn Sister

Capricorn Sister kirjoittaa lauluja jotka ovat hänen näköisiään: melankolisia, rockhenkisiä, toisinaan pehmeitä, toisinaan karheita. Lisätään vähän luovaa hulluutta, leikkimielisyyttä, kitara ja vahva ääni   saadaan Capricorn Sister.

Lenny Pearl

Yhdysvalloissa syntynyt laulaja-lauluntekijä Lenny Pearl on tehnyt musiikkia yli 15 vuotta. Herkkä-ääninen Pearl soittaa akustisella kitaralla omaperäistä ja vangitsevaa musiikkia oivaltavine lyriikoineen.

Turun Elokuvakerho

Turun Elokuvakerho on Turussa toimivista elokuvakerhoista vanhoin ja perinteikkäin.

Neverhurt

Neverhurt omin sanoin: "Melankolista poprockia soittava ryhmämme on perustettu 2001, mutta nykyiseen kokoonpanoon ja nimeen päädyttiin marraskuussa 2007. Musiikilliset vaikutteet ovat haettu 60-ja 70-luvun musiikintekijöiltä kuten Bob Dylan, Paul Simon, Beatles ja jopa Black Sabbath. Musiikkimme avulla haluamme tarjota kuulijoillemme henkilökohtaisen kokemuksen, samaistumisen tai hetken aikaa, ihan vaan hiljentymiseen. Emme siis hae live-esityksillä ekstroverttisten HEI HEI HEI -huudatusten kautta joukkotranssia, vaan pikemminkin hetken aikaa yleisölle itselleen tutkiskella sisintään. Siispä, lyhyesti sanottuna: melancholic music for pathetic people."

Naëma

Naëma soittaa kokeellista, synkkää elektrofolkkia. Melankoliset, kyseenalaistavat ja introspektiiviset sanoitukset yhdistetään äänimaailmaan joka vaihtelee yksinkertaisista akustisista kitaramelodioista, ambientteihin ja elektronisiin biitteihin.

Turun Flamenco ry

Turun Flamenco ry:n tavoitteena on järjestää tasokasta ja säännöllistä flamenco-opetusta Turussa sekä lisätä tietoutta flamencotaiteesta. Kirjakahvilan kesässä nähdään kolme tanssijaa edistyneiden ryhmästä. Esityskappaleita on kolme: fandangos laahushameen kanssa tanssittuna, cantiñas ja sevillanas viuhkan kanssa.

O'Joe

O'Joe soittaa suomeksi ja englanniksi vaihtoehtoisia akustisia kappaleita. Hän on tehnyt myös kaksi levyä ambient/instrumentaali-musiikkia odkid -nimellä.

Markus Perttula

Markus Perttula on 24-vuotias laulaja/lauluntekijä, joka muutettuaan Seinäjoelta Turkuun vaihtoi kontrabassonsa kitaraan. Parissa vuodessa syntyi toistakymmentä kappaletta, joita kuulleet ovat Markusta verranneet aina Jeff Buckleysta James Bluntiin. Markus on myös jo muutaman vuoden keikkaillut Despair Academy-yhtyeen laulajana, jonka alternative rock on toiminut hyvänä vastapainona hänen tunnelmalliselle akustiselle musiikilleen.

Pikku Kukka

Satu-uskottavuutta jo vuodesta 2002! Pikku Kukka esittää sympaattista, nopeatempoista, pelimanniotteella rennosti hoideltua kaksiäänistä pop-iloittelua. Pääosassa ovat kuitenkin itse biisit, sävellykset ja sanoitukset, joiden välityksellä kerrotaan yksinkertaisia tarinoita.

Fispeli

Fispeli on virtuoottinen ja ennakkoluuloton kansanmusiikkiduo. Kokoonpanossa soittavat Anna Savolainen, viulu ja nokkahuilu sekä Kalle Kivelä, harmonikka ja kitara.

Puu-2

Puu-2 on neljän hengen kitaravetoista suomipoppia soittava yhtye. Ohjelmisto koostuu orkesterin suuhun sovitetuista suomipopin helmistä sekä ulkomaisista klassikoista omilla käännöksillä.

Äimän käet

Kansanmusiikkiyhtye Äimän käet koostuu pääasiassa nuorista naisista, jotka esittävät perinteistä kansanmusiikkia hyvällä fiiliksellä höystettynä.






       Design by A. Jokisaari        © Osuuskunta Turun Kirjakahvila • PL 76 • 20501 Turku • Puh. (02) 469 1396