kaupunkifestivaali, kirpputori, design- ja käsityötori, luomutori, lastentapahtuma

Kirjakahvilan kesä on turkulaisille ja kaupungissa vieraileville suunnattu kaupunkifestivaali ja markkinatapahtuma, joka järjestetään ensimmäistä kertaa to 14.- su 17. elokuuta Turussa, Vanhalla Suurtorilla ja Brinkkalan sisäpihalla.

Tapahtuma astuu tänä vuonna taukoa pitävän Brinkkalan kesän saappaisiin ja kopisuttelee mukulakiviä tunnelmallisessa ympäristössä edeltäjänsä tavoin neljä värikästä päivää. Tapahtuma on kävijöilleen maksuton, joten pihalle voi pyörähtää hetkeksi tai viipyä vaikka koko päivän.

Tapahtuman takana on Osuuskunta Turun Kirjakahvila, joka toivoo kulttuuriohjelmaansa kuuluvan kesätapahtuman tuovan omannäköisensä piristeen kaupunkikesään. Järjestelyihin osallistuvat myös Turun Kulttuurikeskus sekä Valonia – Varsinais-Suomen Kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus.

Taiteiden yönä torstaina 14.8. Brinkkalan sisäpihan valloittavat erilaiset ohjelmanumerot kello 18 alkaen. Illan aikana kuullaan elävää musiikkia mm. Neverhurt-yhtyeeltä ja sen päätteeksi nähdään yökinossa Chaplin-maraton.

Perjantaina 15.8. Kirjakahvilan kesä aloittaa jo puoliltapäivin: vuorossa on design- ja käsityötori. Se tuo esille tuoreista ideoista ja kädentaidoista syntyneitä luomuksia. Päivän aikana esitellään myös Kirjakahvilan syksyn uutuus, Ompelukerho. Iltakuudesta alkaen katseet suuntautuvat esiintymislavalle, jossa tarjolla on sirkusta ja monenlaista musiikkia, mm. jonglööri Kai Kuutamolta ja laulaja-lauluntekijä Lenny Pearlilta.

Lauantaina 16.8. Kirjakahvilan kesä hieroo unihiekat silmistään vieläkin aikaisemmin, kun Vanhalle Suurtorille avautuu Luomutori kello 10. Kello 12 alkaa Brinkkalan sisäpihalla kirpputori, jossa tarpeettomat tavarat löytävät uusia omistajia ja tulevat jälleen tarpeellisiksi. Iltakuudelta siirrytään jälleen katsastamaan esiintymislavan tarjonta; tällä kertaa päästään tutustumaan tanssiin, musiikkiin, runouteen ja elokuvaan.

Sunnuntaina 17.8. Kirjakahvilan kesässä vietetään lapsekkaissa merkeissä Lasten ikiomaa päivää. Lavalla nähtävien musiikki- ja tanssiesityksien lisäksi tarjontaan sisältyy myös Ullakkogallerian työpaja, kasvomaalausta, Kirjakahvilan satuhetkiä, lelunvaihtotori ja Valonian luontokoulu. Lisäksi Brinkkalan sisäpihalla on kestovaippainfo. Vieläpä ohjelmistoon lukeutuu myös lastenkirppis, jossa myynnissä on lapsille ja lapsiperheille tarkoitettuja tuotteita.