- Toiminta on kuin ratas, jossa kaikki nivoutuu toisiinsa. Tosin
kulttuuriohjelma on painottunut sen jälkeen, kun Nora Varjama tuli
sitä kehittämään, luonnehtii toiminnanvastaava Hanna Kaikko
Kirjakahvilan nykyistä linjaa.
Osuuskuntamuotoisen Kirjakahvilan
toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen. Vain kahvilavastaava ja
toiminnanvastaava saavat osa-aikaisesta työstä palkkaa.
- Tämä toimii hyvin eri tavalla kuin muut kulttuuriorganisaatiot.
Mitään pysyvää konseptia ei ole, vaan uudenlainen toimintamalli kulkee
sykleissä, myöntää Kaikko.
Koska toiminta nojaa pitkälti vapaaehtoistyötä tekeviin ihmisiin, osa
yhteyksistä saattaa katketa, kun väki Kirjakahvilassa vaihtuu. Toisaalta
uudet ihmiset tuovat mukanaan uusia kontakteja.
- Siinä on haastetta, miten saa tieto-taidon välittymään eteenpäin.
Usein vastaavat valitaankin omasta porukasta, sillä päivystäjät tuntevat
ja tietävät jo paikan, pohtii Kaikko.
Paikka toisten tapahtumille
Kaikko painottaa Kirjakahvilan roolia tuottajana ja paikkana, jossa
yhteistyökumppanit voivat toteuttaa omia ideoitaan. Kirjakahvila järjestää
itse kirjallisuuskeskusteluja, runoiltoja ja tiedekeskusteluja.
- Itse olen sitä mieltä, että mitä vähemmän tilat ovat tyhjänä,
sen parempi, perustelee Kaikko.
Liikemiesmentaliteetilla Kirjakahvilaa ei pyöritetä vaan rakkaudesta
kulttuuriin. Tilavuokrissa käytetään harkintaa, Kirjalan puoli pyörittää
itsensä ja kulttuuripullasta jää rahaa muuhun toimintaan. Ilman päärahoittajien,
Turun kaupungin ja Varsinais-Suomen taidetoimikunnan apurahoja toimintaa
olisi hyvin vaikea jatkaa.
Kirjakahvila-nimestä huolimatta kulttuuri ymmärretään hyvin laajasti.
Jos joku haluaa luennoida urheilusta, sekin sulatetaan.
Euroopan mallilla Turkuun
Vuonna 1981 Kirjakahvilan ideoijat päättivät perustaa Turkuun
Kirjakahvilan, josta opiskelijat saisivat tenttikirjoja. Samalla paikka oli
poliittisesti sitoutumaton kohtaamispaikka. Mallia haettiin Euroopasta.
Alkuvuosina kirjakahvila koettiin hyvin akateemiseksi paikaksi.
Kulttuuriohjelma ja kahvilatoiminta ovat vetäneet puoleensa kaikenlaisia
kaupunkilaisia kymmenisen vuotta.
25 vuodessa Kirjakahvila on kokenut paljon. Takana on useampi muutto.
Ensimmäisestä Henrikinkadulle talkoovoimin kunnostetusta paikasta on päädytty
Brinkkalaan, joten vanhojen aktiivien mielestä oikeaa Kirjakahvilaa ei ehkä
enää ole. Moni Keskiaikaisten markkinoiden tai Vanhan suurtorin
joulumarkkinoiden kävijä löytää kahvilaan sattumalta ja hämmästyy
paikan pitkää historiaa. Nykypäivä on saapunut myös Kirjakahvilaan.
Kaupunki lahjoitti paikkaan ilmaisen langattoman nettiliittymän.
- Turun Kirjakahvila juhlii 30-vuotista taivaltaan, lupaa Hanna
Kaikko.
Sen varmistamiseksi mukaan kaivataan jatkuvasti uusia päivystäjiä.
Aluksi jokainen päivystää kerran viikossa kaksi tuntia. Omasta
mielenkiinnosta riippuu, miten hyvin Kirjakahvila imaisee mukaansa.
Heli Mäki-Laurila
|