Elokuvafestivaali Kino Lokakuu vierailee Kirjakahvilassa!

Yhteistyössä Suomi-Venäjä-seura.

Venäläistä nykyelokuvaa tarjoillaan kymmenen elokuvan verran. Näytökset aina klo 19. Maksuton.

ke 12.1. Buben baraban (Tambourine, Drum)
ohj. Aleksei Mizgirjov, 105 min, 2009.

45-vuotiaan kirjastoa johtavan Katjan elämä on yhtä tuskaa. Hän asuu vuokralla asuntolahuoneessa, palkka on mitätön ja sekin aina myöhässä. Elämä muuttuu täysin, kun hän rakastuu merimieheen ja isä jättää hänelle perinnöksi asunnon. Mutta onnea ei kauan kestä, mies ottaa ja lähtee Katjan parhaan ystävättären helmoihin. Katja on valmis antamaan isältään perinnöksi saamansa asunnon sille, joka tappaa hänen rakkaimpansa vieneen petturiystävättären.

ke 19.1. S tshornogo hoda (The Backdoor)
ohj. Stanislav Mitin, 76 min, 2009.

Leningrad, vuoden 1949 syksy. Palattuaan kesälomilta yhdeksäsluokkalainen Misha iskee koulun avajaisissa silmänsä alakoulunopettajaan Anna Nikolajevnaan. Tavatakseen ihastustaan muuallakin kuin koulun käytävillä nuorukainen ottaa hoitaakseen viidennen luokan iltapäiväohjauksen, luokan, jonka luokanvalvojana Anna Nikolajevna toimii. Samaan aikaan kun muut nuoret juovat viiniä ja piilottelevat vnahemmiltaan pornokuvia, tekee Misha lasten kanssa vapaaehtoistyötä vain nähdäkseen ensirakkautensa. Rintamalla miehensä menettäneen nuoren naisen ja koulupojan välille syntyy suhde. Anna Nikolajevna sopii Mishan kanssa tapaamisen koulun takaovelle ymmärtäen hyvin, että heidän suhteensa on tuhoon tuomittu ja ennemmin tai myöhemmin asia kantautuu koulun johdon korviin.

ke 26.1. Korotkoje zamykanije (Five short love stories)
ohj. Kirill Serebrennikov, Pjotr Buslov, Ivan Vyrypajev, Aleksei German jr., Boris Hlebnikov, 95 min, 2009.

Viisi lyhyttä tarinaa, jotka ovat viiden tunnetun venäläisen ohjaajan tunnustuksia rakkaudesta. Suutari, toimittaja, prostituoitu, mielisairas ja vankilasta vapautunut nuori mies – kaikki he ovat sankareita sankarittomaan aikaan. He ovat avosydämisiä ja heillä on kyky rakastaa.

ke 2.2. Odna voina (One war)
ohj. Vera Glagoleva, 85 min, 2009.

Viisi naista pienten lasten kanssa eräällä Laatokan saarella toukokuussa 1945, vartijanaan rintamalta vapautettu kapteeni Karp Nitshiporuk. Naiset ja Karp kalastavat ja lähettävät saaliin rintamalle. Ainoa naiset ja Karpin manteereeseen yhdistävä henkilö on Mihalitsh, vanhus, joka käy säännöllisesti hakemassa kalasaaliit. Lasten isät ovat saksalaisvihollisia, minkä vuoksi naiset elävät saarella eristettyinä ja vartioituina. Sota on päättynyt ja naiset uskovat pääsevänsä lastensa kanssa kotiin. Voitonpäivänä saarelle saapuu kuitenkin majuri Prohorov, jonka on määrä toimittaa naiset välittömästi keskitysleireille ja lapset lastenkoteihin.

ke 9.2. Plus odin
ohj. Oksana Bychkova, 96 min, 2008.

Brittiläinen nukketeatteritaiteilija Tom saapuu Moskovaan opettamaan venäläisiä opiskelijoita. Huumorin keinoin työskentelevä Tom tapaa Mashan, joka ei koskaan hymyile ja on sulkeutunut maailmalta. Tom yrittää herättää Mashan huomaamaan, että hymy ja hauskuus ovat myös hänen saatavillaan. Romanttinen komedia on täynnä valoa, aurinkoa, musiikkia ja nukketeatteria.

ke 23.2. Melodija dlia sharmanki (Melody for the streetorgan)
ohj. Kira Muratova, 153 min, 2009.

Jäätyään orvoiksi alkoholistiäitinsä kuoleman jälkeen sisarukset (tyttö ja poika) lähtevät suureen kaupunkiin etsimään kummankin omaa isää. Matkalla he kohtaavat useita erilaisia ja kummallisia ihmisiä: hyviä ja pahoja, köyhiä ja rikkaita, viisaita ja täysiä idiootteja – yhteistä heille kaikille on se, etteivät he omien huoliensa lisäksi pysty näitä lapsia auttamaan. Kylmä taianomainen jouluyö päättyy kaikkea muuta kuin satumaisesti.

ke 2.3. Palata no: 6 (Ward number 6)
ohj. Karen Shahnazarov, 83 min, 2009.

Elokuvan pohjana on käytetty Anton Tshehovin novellia.
Tarina kertoo psykiatrisen sairaalan johtavasta lääkäristä, joka itse joutuu sairaalansa potilaaksi. Yksinäinen, omine outoine tapoineen elävä, maailmasta vieraantunut tohtori Andrei Jefromovitsh Ragin on yksi tshehovilaisen sekä koko 1900-luvun maailmankirjallisuuden perushahmoista.
Ragin löytää yhdestä potilaastaan, Gromovista, ainutlaatuisen ajattelijan, jolla on täysin oma elämänfilosofiansa. Keskusteluissaan potilaittensa kanssa hän ymmärtää maailman järjettömyyden ja kadottaa pian itsekin todellisuudentajunsa. Mutta kuka päättää, missä kulkee viisauden ja hulluuden raja?
Elokuva on kuvattu aidossa psykiatrisessa sairaalassa puolidokumentaarisesti.

ke 9.3. Svadebnyj argish (Hääreki)
ohj. Kirill Nikolajev, 53 min, 2005.

Isällä oli neljä tytärtä. Hän lupasi antaa vanhimman tyttären vaimoksi tutulle poromiehelle. Kun poromies sitten saapui kosioretkelle, isä muutti mieltään ja antoi vaimoksi perheen nuorimman tyttären, 14-vuotiaan Kunavatin. Isän mielestä siskoista vanhimman pitää jäädä vanhempia hoitamaan eläkepäiviksi.
Elokuva kertoo vielä voimassa olevista hantien elämäntavoista karuissa oloissa Pohjoisella napapiirillä.

ke 16.3. Drugoje nebo (Another sky)
ohj. Dmitri Mamulija, 131 min, 2010.

Isä ja poika lähtevät etsimään pojan kadonnutta äitiä uzbekkiarolta. Äiti oli vuosia aiemmin lähtenyt Moskovaan töihin eikä hänestä sen koommin kuultu mitään. Hiljainen Ali etsii vaimoaan kaikkialta elävien ja kuolleiden joukosta tuntemattomassa kaupungissa. Hän joutuu kulkemaan tiensä loppuun asti, jotta löytäisi oman kohtalonsa syvyyden. Kohtalolla on oma hintansa. Kun matkanteko päättyy, kun tie on kuljettu, hän palaa maan päälle. Mutta silloin se onkin toinen maa ja toinen taivas.

ke 23.3. Stiljagi (Hipsters)
ohj. Valeri Todorovski, 115 min, 2008.

Mels (nimi tulee sanoista Marks, Engels, Lenin, Stalin) on esimerkillinen komsomolilainen, aina valmis ylipuhumaan toisinajattelijoita. Hän elää kuten kaikki muutkin ja luulee olevansa onnellinen, kunnes hän kohtaa ”fiftarit” ja tutustuu heidän maailmaansa, joka vaikuttaa käsittämättömältä ja vaaralliselta, mutta kovin houkuttelevalta. Fiftareiden vaatteet ovat värikkäitä ja huomiota herättäviä. He tanssivat ja kuuntelevat sopimatonta musiikkia. Fiftarien maailmasta löytyvät kauneimmat neidot ja heidän joukostaan bailujen kuningatar, sokaisevan kaunis, luoksepääsemätön ja töykeä Polly-Polza.

*

Muutokset ohjelmistossa mahdollisia.