Kevään dokumentaarisarjan kolmas näytös ke 24.3. klo 19: Sukupuoli ja rotu hiphop-kulttuurissa

Jälkikuva-ryhmän kevään dokumentaarisarjan kolmas näytös ke 24.3.10 klo 19:

Sukupuolta ja rotua hiphop-kulttuurissa käsitteleviä elokuvia

Katseltavana dokumentaarit Hip-Hop – Beyond Beats & Rhymes (Byron Hurt, USA 2006, 61 min.; kieli englanti, ei tekstitystä) sekä Nabila (Stefan Sundlöf, Johan Bjerkner, Håkan Berthas, Ruotsi 2005, 57 min.; kieli ruotsi, tekstit suomeksi).

—

Hip-Hop: Beyond Beats and Rhymes;
ohj. Byron Hurt, Yhdysvallat 2006, 61 min.
Byron Hurtin dokumentaarin keskiössä ovat kysymykset mustan miehisyyden kuvista rap-lyriikoissa ja musiikkivideoissa. Ohjaaja Hurtin kanssa asiasta keskustelevat niin räppärit, fanit, nuoret afrikkalaisamerikkalaiset miehet ja naiset kuin dragkuningattaret, tutkijat ja uskonnolliset johtajatkin. Tuloksena on mustan hiphopparimiehen näkökulmasta tehty kiehtova katsaus yhdysvaltalaiseen hiphop-kulttuuriin, jonka maskuliinisuusihanteita ei voi erottaa seksismistä, väkivallasta eikä homofobiasta.

Dokumentaari maalaa karun kuvan hiphopista kapitalistisen viihdeteollisuuden tuotteistamana stereotyyppisten kuvien paraatina, joka esittää mustista miehisyyksistä hyvin pienen osan. Dokumentaarissa kritisoidaan erityisesti MTV-kanavalla näytettävää hyperkaupallista rap-musiikkia. Sama näkymä toistuu musiikkivideosta toiseen: mustat miespuoliset räppärit rehvastelevat varakkuudellaan ja dekadenteilla elämäntavoillaan naisten joko patsastellessa bikineissä tai parveillessa miesten ympärillä.

Näin markkinoidut mustan hiphopparimiehen roolit eivät juuri tarjoa liikkumavaraa. Miesten tulee olla lihaksikkaita ja sekoilevia koviksia, joilla riittää rahaa ja naisia. Kyse on ennen kaikkea kyvystä kontrolloida. Monesti tämä tarkoittaa statuksen hankkimista hallitsemalla ennen kaikkea toisia, heikompana pidettyjä ihmisiä, kuten naisia ja homoseksuaaleja.

—-

Nabila;
ohj. Stefan Sundlöf, Johan Bjerkner, Håkan Berthas. Ruotsi 2005, 57 min.

Dokumentaarissa seurataan räppäävän maahanmuuttajanaisen arkipäivää Ruotsissa. Dokumentaarissa meille esittäytyy nuori nainen, joka kohtaamistaan vastuksista huolimatta tekee sitä mitä hän haluaa: räppää. Nabilan arkipäivä eroaa monin paikoin tavallisten nuorten ruotsalaisnaisten elämästä. Kaukana kotoa sosiaalialan oppilaitosta käyvä Nabila matkustaa arkisin pitkät matkat edestakaisin päästäkseen kouluun, sillä hän ei saa muuttaa perheensä kodista pois. Näemme Nabilan uusnatseja vastustavassa mielenosoituksessa ja kuinka häntä kohdellaan sekä maahanmuuttajana että naisena miesten hallitsemissa musiikkipiireissä.

Nabila tietää mitä haluaa: dokumentaari tuo eteemme vahvan maahanmuuttajanaisen, joka pyrkii eteenpäin rasismin ja seksismin
kyllästämässä ilmapiirissä. Dokumentaari kuvaa hiphop-kulttuurin vähemmän tunnettuja, kaupallisesta hiphopista erottuvia puolia. Naiset ovat tämän elokuvan toimijoita, eivät koriste-esineitä.

—-

Illan päätteeksi katsotaan queerfeministisen Scream Club -duon musiikkivideo. Berliiniläinen Scream Club yhdistelee räppiä ja hiphop-kulttuuria ennakkoluulottomalla tavalla ollen muun poliittisesti tiedostavan underground-räpin kanssa mitä tervetullein vaihtoehto kaupalliselle hiphop-skenelle.