LINNE TUOHI
FORGET / REMEMBER
2015

Forget-Remember galleria 0815

Forget / Remember on videostillkuvista muodostuva kokonaisuus. Laaja kuvasarja antaa tilaisuuden kokea alkuperäinen video uudella tavalla. Jokainen voi edetä teoksen katsomisessa omassa tahdissaan.

Paikallaan pysyvät kuvat mahdollistavat pitkään katsomisen. Mitään olennaista ei jää huomaamatta, kun kuvat eivät tule taukoamatta yksi toisensa perään. Jos jotakin unohtuu aiemmin nähdystä, aina voi palata takaisin ja taas muistaa näkemänsä. Koko ajan on mahdollista liikkua edestakaisin kuvien jatkumossa, kuin selaten muistiaan. Koko ajan on myös mahdollista sulkea silmänsä ja hengähtää.

Teoskokonaisuus käsittelee muistamisen ja unohtamisen välistä suhdetta sekä siihen liittyvää mielen jatkuvaa liikettä ajassa eteen- ja taaksepäin. Elämän aikana vastaan tulevien ulkoisten ärsykkeiden ja sisäisten muutosten virta on pysähtymätön. Siinä tarvitaan kykyä muistaa, mutta myös yhtä paljon kykyä unohtaa.

”Muistamisen ja unohtamisen väliin voi mahtua pieni ohikiitävä hetki. Niiden väliin voi myös mahtua yksi kokonainen elämä.”