Turun Kirjakahvila: mistä kaikki alkoi?

Osuuskunta Turun Kirjakahvilan taipale alkoi vuonna 1981, Turun Henrikinkadulle kunnostetusta tyhjästä puutalosta, joka saatiin vuokraan Turun kaupungilta.  Alla oleva, 20-vuotishistoriikissä vuonna 2001 julkaistu haastatteluteksti valottaa Kirjakahvilan syntyaikojen tunnelmia. Vaihtoehtojen kaipuu synnytti Kirjakahvilan, joka yli 30 vuotta myöhemminkin, monien muutosten ja vaiheiden jälkeenkin edelleen viljelee luovaa ja riippumatonta kulttuuria.

 

MISTÄ KAIKKI ALKOI

VERSO, VARTIOVUORI, KIRJAKAHVILA…

Tapio Onnela: Kirjakahvilan syntyaika oli politisoitumisen ajan loppua ja uuden ajan alkua. Se tavallaan sulatti yhteen eri poliittisia ryhmittymiä. Eräänä tärkeänä pontimena kirjakahvilalaisille oli kyllästyminen puoluepoliittisiin aktiviteetteihin, jotka olivat dominoineet yliopistopiirejä koko 70-luvun. Kirjakahvila oli jotain, mitä tehtiin yhdessä välittämättä poliittisista rajoista, vaikka melkein kaikki olivatkin jossain määrin kriittisesti suuntautuneita.

Ritva Hapuli: Vartiovuoren valtauksessa niin sanotut stalinistit ja revisionistit toimivat varmaan ensimmäistä kertaa yhdessä. Samoihin aikoihin tapahtui myös naisilla yhteensulautumista yli entisten puoluekiistojen.

Tapio Onnela: Se ilmapiiri liittyi Turun tautiin, siihen grynderimeininkiin. Vartiovuori oli sellainen, että nyt saa riittää! Silloin syntyi kansanliike vastustamaan Vartiovuoren rakentamista ja puisto vallattiin muutamaksi päiväksi, valtaus taisi kestää toista viikkoa. Topi Ruotsalainen oli ainakin organisoimassa sitä.

Ritva Hapuli: Vartiovuorella oli hyvin kirjava joukko, joka ohitti vanhat poliittiset jaot, suomenruotsalaisiakin siellä oli paljon. Myös Verson perustamisessa kokoontui eri lähtökohdista tulevia ihmisiä. Verso on vuoden Kirjakahvilaa vanhempi. Versossa mukana olleille kasvissyönti oli ideologinen juttu. Olin itse silloin sielläkin, mutta koin Kirjakahvilan itselleni läheisemmäksi.

Heikki Lempa: Kirjakahvilan ydinjoukko oli muotoutunut jo vuoden 1980 keväällä Verson ympärille: Harri Silfverberg, Klaus-Jürgen Liedtke, Kari Ukkonen ja Ritva Hapuli. Myöhemmin mukaan tulivat Topi Ruotsalainen, Katriina Mäkinen, Tapio Onnela ja Heidi Pfäffli. He kaikki päätyivät Kirjakahvilan ensimmäiseen ja tietääkseni vieläkin ainoaan viralliseen johtokuntaan. Syksyllä 1981 mukaan tulimme minä, Jukka Sarjala sekä joukko ekonomiopiskelijoita. Jatkossakin Verso tarjosi apuaan mm. ruoan muodossa. Muistan löytäneeni joskus joulukuussa -81 ns. halkokomeron pohjalta Verson selleri- tai sipulilaatikon, joka ilmeisesti oli unohtunut sinne korjaustöiden alkaessa lokakuussa. Kylmä sää oli kuitenkin tullut avuksi ja jäätynyt laatikko nautittiin hyvällä ruokahalulla.

Tapio Onnela: Vuoden ennen Kirjakahvilan perustamista, 1980, ilmestyi Turun Sanowat -niminen lehti. Se oli Turun Sanomien näköispainos, täsmälleen samannäköinen, mutta siinä luki vaan Turun Sanowat. Se oli opiskelijoiden tekemä pilalehti, jossa irvittiin taloudellista eliittiä, Turun Sanomien omistajia ja poliittista systeemiä ja ja imitoitiin häijyllä tavalla Turun Sanomien media- ja poliittista valtaa. Se oli Varsinaissuomalaisen osakunnan kustantama julkaisu, joka meni kaupaksi niin hyvin, että siitä otettiin useita painoksia. Lehteä myytiin kaduilla vappuna -80 ja raha, joka tuli sen myynnistä, muodostaa suuren osan Kirjakahvilan osuuspääomasta. Toki oli myös yksittäisiä osuuksia, mutta näin se isoin potti kerättiin.

Ritva Hapuli: Se oli pitkään sellainen asia, josta ei saanut puhua.

Tapio Onnela: Mutta se on jo tuotu julkisuudessa esille. Lehteä vastaan nostettiin syyte. Peruste oli, että Turun Sanomien levikki oli laskenut ja sen liiketoimintaa haitattu. Oikeudenkäynti oli Porissa ja siinä kävi niin, että Turun Sanowat joutui maksamaan oikeudenkäyntikulut, jotka eivät olleet ihan pienet nekään, mutta syyte raukesi.

Ritva Hapuli: Kari Ukkonen ja Klaus-Jürgen Liedtke tutustuivat Vartiovuorenmäellä, mikä oli aika keskeistä Kirjakahvilan kannalta. He ryhtyivät suunnittelemaan Kirjakahvilan perustamista ja kutsuivat muita koolle. Ensimmäinen kokous oli Versossa ja toinen Läntsärillä [Läntinen pitkäkatu]. Ensimmäisessä kokouksessa oli mukana ainakin Heikki Lempa ja joitain suomenruotsalaisia, sellainen pienempi porukka.

Tapio Onnela: Muistaakseni Kari Ukkonen asui siellä Läntsärillä, se oli joku kommuuni.

Ritva Hapuli: Perustajajoukko oli noin kymmenkunta ihmistä. Kun kutsuimme koolle varsinaisen perustavan kokouksen, jännitin hirveästi, että sinne ei tulekaan ihmisiä ja viivytin itseäni tarkoituksellisesti. Ajattelin, että muut olisivat jo käyneet läpi sen pettymyksen, että siellä ei ole ketään, mutta en mahtunutkaan sisälle. Henrikinkatu oli ihan piukassa väkeä. Kirjakahvilalle oli selkeästi tilaus silloin.

Heikki Lempa: Johtokunnan lisäksi Kirjakahvilassa on ollut varmasti satoja ihmisiä, jotka ovat kantaneet kortensa kekoon ja sitten lähteneet. Alkuvaiheessa, Kirjakahvilan ollessa vielä Henrikinkadun kommuunissa, kantaporukka koostui muistaakseni seuraavista ryhmistä: vaihtoehtoiset kauppakorkealaiset, historianopiskelijat, erityisesti ainejärjestö Kritiikissä toimineet, Versosta ideoituneet ja Akademin poppoo. Lisäisin siihen vielä Vartiovuori-liikkeen keväältä 1981, jonka tiimoilla näin ensi kertaa myöhempiä kirjakahvilalaisia. Syyskuussa -81 olin menossa lukemaan Suomen historian tenttiin, kun Topi tuli vastaan Juslenian edessä pitkässä maiharissaan ja lyhyessä klanissaan. Ohimennen hän mainitsi jostain kokouksesta illalla. Kello kuudelta sitten seisoin täpötäydessä Henrikinkadun huoneistossa.

Ritva Hapuli: Osuuskuntamuoto oli se, jolla Kirjakahvila saatiin pystyyn ja johon saatiin myös rahaa, vaikka ei se tietenkään ilman sitä Turun Sanowien rahaa olisi onnistunut. Osuus maksoi 100 mk. Tietääkseni vain yksi ihminen on hakenut osuutensa pois.

Tapio Onnela: Ylioppilaskunta ja Varsinaissuomalainen osakunta olivat isoja osakkaita.

Heikki Lempa: Osuuskuntamuodolla oli alussa suuri merkitys paitsi peruspääoman keräämiselle myös ihmisten rekrytoinnille. Muistaakseni meidän oli saatava kokoon 15 000 mk:n  peruspääoma, jotta voisimme rekisteröityä osuuskunnaksi. Tämä saatiin kasaan joulukuuhun 1981 mennessä. Kyseisestä nimilistasta löytyy mielenkiintoisia nimiä Turun yhteisöistä. Lähinnä ne olivat vasemmistolaisia kulttuurijärjestöjä, mutta myös ylioppilaskunnat olivat mukana. Monet ydinporukasta olivat entisiä kommunisteja, sosialisteja ja hegeliläis-marxilaisia. Nopeasti mukaan tuli myös ns. uusia liikkeitä, mm. homojärjestöt, jotka säännöllisesti kokoontuivat Kirjakahvilassa, ja vapaita lukupiirejä. Kirjakahvila ei ollut alussa mikään antikommunistinen projekti, vaan itse asiassa monella tapaa turvasatama vanhoille (25 vuotta ja vanhemmat) kommunisteille ja sosialisteille. Siitä tuli nopeasti postkommunistinen projekti, joka tarjosi kaupungin vanhoillekin klikeille uutta perspektiiviä, vaikka Kirjakahvilassa ei ollutkaan mitään yhtä perspektiiviä vaan monien perspektiivien enemmän tai vähemmän sopuisasti keskusteleva tasavalta. Toisin sanoen Kirjakahvila oli postmoderni ennen postmodernia

Tapio Onnela: Niihin aikoihin ei haluttu olla tekemisissä politiikan kanssa, ei varsinkaan ylioppilaskuntapolitiikan, koska siihen oli kyllästytty, eikä myöskään minkään tanhuosakuntameiningin kanssa. Ajateltiin, että tämä on sentään kunnon toimintaa, perustaa jotain oikeaa eikä olla tanhuamassa osakuntajuhlissa.

Ritva Hapuli: Se oli varmaan jonkinlaista uusvasemmistolaisuutta ja vaihtoehtoisuutta. Osittain myös sen jyrkän poliittisen vuosikymmenen jälkeen haluttiin tietoisesti välttää sitoutumista mihinkään.

Tapio Onnela: Silloin syntyi myös Vihreät, joissa oli samoja ihmisiä mukana kuin Kirjakahvilassa, esimerkiksi Pekka Haavisto, vanha kirjakahvilalainen ja osuuskunnan jäsen. Pekka pyöri aika paljonkin Turussa ja yhteys Helsingin vaihtoehtopiireihin oli myös olemassa.

Ritva Hapuli: Kirjakahvilan perustamiseen liittyi aika paljon idealismia, mutta se ideologia ei ollut mitään julkilausuttua, vaan halua pitää jotain erilaista paikkaa, tuoda kirjoja ja avata keskustelua. Kyllä se on jollain tavalla edelleen samaa, vaikka kahvila toimiikin nyt ihan eri puitteissa ja huomaan sen huolen, mitä nettikirjakaupat tekevät Kirjakahvilalle. Ei silloin olisi ikinä voinut ennakoida, millainen maailma on 20 vuoden päästä.

Tapio Onnela: Ruotsin Kirjakahvila, Stockholms Bokcafé, oli selkeästi vasemmistolainen, lähellä Vänsterpartietin toimintaa. Mutta me emme todellakaan olleet sitoutuneet mihinkään olemassa olevaan poliittiseen puolueeseen.

Ritva Hapuli: Minulle Kirjakahvilan idea oli – osittain siihen liittyen, että olin kirjastossa töissä – kirjallisuuden tuominen Suomeen ja keskustelupaikan löytäminen.

Tapio Onnela: Jonkinlainen yleisradikalismi, että haluaa tehdä jotain.

 

ESIKUVIA JA YHTEYKSIÄ

 

Ritva Hapuli: Kirjakahvila oli kanava niille, joilta oli mennyt matto ja yhteisöt alta jo 70-luvun puolivälissä, kun tuli stalinismin kriisi ja ihmiset lähtivät pois. Se aktiviteetti, jota oli paljon jäljellä, kanavoitui ensin Versossa ja sitten Kirjakahvilassa. Tavoitteena oli liittää kahvilan kautta erilaisia ryhmiä yhteen ja tuoda se oikea, hyvä kunnon kirjallisuus tänne. Se oli suuri missio ja on edelleenkin. Esikuvana olivat Berliinin ja Lundin kahvilat.

Tapio Onnela: Ja Stockholms Bokcafé. Lund taisi mennä konkurssiin silloin, kun Kirjakahvila oli Brinkkalan yläkerrassa.

Ritva Hapuli: Yksi henkinen virike oli silloinen Länsi-Berliini. Klaus asui siellä ja moni meistä kävi hänen luonaan. Berliini oli silloin erikoinen kaupunki, puhuttiin kolmesta eri kaupungista: Itä-, Länsi- ja vaihtoehto-Berliinistä. Kolmas Berliini tuotti omia työpaikkoja noin 180 000 samaan aikaan, kun virallinen Länsi-Berliini ei oikeastaan pystynyt työllistämään ihmisiä. Berliinissä näki eri kollektiivimuotoja, kirjakauppoja ja kahviloita. Se henki oli jotain, jonka halusimme tuoda tänne.

Tapio Onnela: Olimme Berliinissä tutustumassa vastaavalla tavalla organisoidun kirjakaupan toimintaan, mutta se oli ennen kuin Kirjakahvila perustettiin, muistaakseni kesällä 1980.

Maiju Lehmijoki: 80-luvun alussa Suomessa oli useampiakin kirjakahviloita.

Tapio Onnela: Silloin tuli suomalaisten kirjakahviloiden aalto. Niitä perustettiin Ouluun, Tampereelle, Jyväskylään, Kotkaan ja Helsinkiin.

Katja Valanne: Tampereella oli Kirjakahvila Into ja silloin puhuttiin myös HYY:n Kirjakahvilasta.

Pia Ojala: Tuskin ainakaan Turussa oli mitään vastaavaa ennen kuin Kirjakahvila perustettiin.

Maiju Lehmijoki: Helsingissä toimii Cafe Kafka, joka aloitti 1990-luvun puolivälissä Cafe Kirahvina. Sillä oli samantapainen idea kuin Kirjakahvilalla, mutta nykyään se on jo muuttunut. Turun Kirjakahvila oli kuitenkin kaikkein isoin ja jatkuvin ja pyrki jatkamaan eurooppalaista perinnettä.

Ritva Hapuli: Meillä oli jonkin verran yhteistoimintaa esimerkiksi Vastapainon kanssa, joka oli silloin aloitteleva kustantamo.

Tapio Onnela: Olin Vastapainon perustavassa kokouksessa Kirjakahvilan edustajana. Meillä oli myös kirjakahvilalaisten virkistäytymiskeskus, joka perustettiin Heikki Lempan kotitilalle, jota vuokrasimme useana vuotena ja pidimme siellä seminaareja ja muita tilaisuuksia. Niin sanottu Sointulan kesäparantola oli Heikin äidin omistama maalaistalo lähellä Lahnajärveä. Nimi Sointula tulee Heikin äidin nimestä Sointu Lempa. Mieleen tuolta ajalta ovat jääneet ahkera saunominen ja loistavat aamiaiset, ja puhetta tietysti riitti.

Ritva Hapuli: Viikonlopuksi pääsi pois kaupungista, mikä oli tosi tärkeää. Oli uskomatonta nousta pois bussista Lahnajärvellä, jossa kukaan ei jää eikä nouse bussiin.

Tapio Onnela: Sointulassa järjestettiin kansallinen kirjakahvilatapaaminen, johon kutsuttiin muiden kirjakahviloiden väkeä. Siellä oli mukana Kotkan, Oulun, Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän kahvilat. Tapaamisessa pohdittiin yhteistyötä ja ajatuksena oli tilata kirjoja yhdessä, jotta saataisiin suuremmat alennukset. Se ei kuitenkaan toiminut, koska kahvilat poikkesivat toisistaan niin paljon. Me yritimme ihan oikeasti tulla toimeen kirjoja myymällä ja kahvia keittämällä. Muilla kirjakahviloilla oli toisenlaiset lähtökohdat eivätkä ne pystyneet myymään kirjoja. Tampereen kanssa tilasimme joskus jotain yhdessä. Yhteistyö olisi voinut onnistua, jos muut kirjakahvilat olisivat olleet aktiivisempia.

Ritva Hapuli: On yllätys, miten paljon kirjakahvilalaisia löytyy nykyisin yliopistolta töistä, vaikka olimmekin silloin jonkinlaisia elämäntaiteilijoita ja opinnot olivat jonkun aikaa aika huonossa jamassa kaikilla. Jos laskisi Kirjakahvilan tohtorit ja lisensiaatit, heitä tulisi aika paljon.

Tapio Onnela: Yhteyksissä Turun kulttuurielämään oli aluksi pientä nihkeyttä, mutta kyllä ne suhteet sitten syntyivät ja aloimme saada tukea keskustelutilaisuuksiin. Vähitellen ihmiset tajusivat, että Kirjakahvila on Turun kulttuurielämälle ensiarvoisen tärkeää.

Ritva Hapuli: Eikö me oltu tosi epäilyttävää jengiä kuitenkin?

Tapio Onnela: Olisihan se ollut noloa, jos olisi heti kelvattu.

 

HENRIKINKADUN KAHVILAN RAKENTAMINEN

Ritva Hapuli: Remonttihan siinä oli alussa, 24 tuntia vuorokaudessa. Silloin oli talvi ja muistan, miten siellä paleli, lämmitys ei ollut aivan kunnossa. Maalasin kukkia oven yläpuolelle, ja kädet olivat aika kohmeessa.

Tapio Onnela: Remonttiin tuli niin paljon väkeä, että kaikille ei edes keksitty töitä. Lattia revittiin auki, hiottiin koneella ja lakattiin moneen kertaan.

Riva Hapuli: Henrikinkadun tila oli kaupungin, Ukkosen Kari hankki sen.

Heikki Lempa: Kirjakahvilan rakentaminen oli eräs mielenkiintoisimpia ja kaoottisimpia kokemuksiani. Ihmisiä oli alussa niin paljon, että kaikille ei riittänyt työkaluja. Vanhojen maalien raaputtaminen kuitenkin sujui suurellakin porukalla. Jatkossa muistaakseni yritimme hieman jakaa vastuualueita. Mukaan kuvaan tuli myyttinen sähkömies Risto, joka pitkälti teki paikan sähkötyöt. Topi tiesi paljon korjaamisesta ja hommasi suuren osan tarvikkeista. Selvin muistikuvani liittyy kuitenkin maalaamiseen ja lakkaamiseen. Erityisesti Päivi Pakolan ja hänen ystäviensä ornamentit eteisessä olivat vaikuttavia. Teimme töitä aivan loppuun asti. Muistan nukkuneeni viimeisen yön ennen avaamista Kirjakahvilan eteisen sohvalla ja heränneeni, kun sisään astuivat Katriina ja Auvo Kostiainen.

Ritva Hapuli: Muistan, miten yksi hylly romahti ja toi monta muuta hyllyä alas, ja Kirjakahvilan avajaiset oli seuraavana päivänä. Se olin minä, joka asetin sen viimeisen kirjan hyllyyn.

Tapio Onnela: Ukkosen Kari, Raikku [Raija-Liisa Seilo], Topi Ruotsalainen ja Kari Mäkinen asuivat Kirjakahvilan vieressä, saman talon päädyssä. Minäkin asuin siellä muutamia vuosia. Keittiön ikkunasta näki aamulla, oliko päivystäjä tullut töihin vai ei. Ja jos ei ollut, piti mennä itse keittämään sinne kahvia.

Heikki Lempa: Jo rakentamisvaiheessa Kirjakahvila tuli osaksi pihapiiriä. Erityisesti muistan pikkunaskali Saulin, joka hääri ja häiritsi joka puolella. Hänen vanhempansa olivat myös merkittäviä hahmoja. Myöhemmin mukaan kuvioihin tuli paikkakunnan häirikkö, Birger, joka mytologian mukaan oli pienenä pessyt päänsä ammoniakilla eikä tukka enää siihen kasvanut. Birger oli sikavahva sekopää, joka totteli ainoastaan äitiään. Hän ei kovin monta kertaa käynyt Kirjakahvilassa, mutta joka kerta kun hän kävi, kauhu oli päällimmäisenä mielessä. Tavallisesti hän istui seurueineen isossa nurkkapöydässä. Muita henkilöitä muistissani on Keijo Ahlqvist, joka muistaakseni teki ensimmäisen logomme. Koivulan Reiska oli myös Kirjakahvilan kanta-asiakkaita. Hän oli mm. taittamassa Kirjakahvilan toista lehteä, joka meni tosi pahasti perseelleen. Reiskan mieletön ja hieno palimpsestinen taitto maksoi kymmenen kertaa suunniteltua enemmän ja kesti painaa kolme kuukautta kauemmin. Reiska otti erään kauneimmista Kirjakahvila-kuvista. Se oli väritetty ja kuvasi istuvaa Heli Pelkosta juomassa höyryävää kahvia.

Kirjakahvila sai kehuja kaupunkilaisilta Vanhan Suurtorin kehittämiseen liittyvässä kyselyssä

Vanha Suurtori, Brinkkalan talo

Vanha Suurtori, Brinkkalan talo

Turun Kiinteistöliikelaitoksen syksyllä 2010 teettämän kyselytutkimuksen tuloksista on valmistunut raportti (pdf). Kyselyyn vastanneet 221 kaupunkilaista toivoivat alueelle lisää tapahtumia, taideteoksia ja opasteita.

Kirjakahvilasta oli raportissa sanottu erityisen kauniisti:

”Nykyisistä alueella olevista palveluista ehdottomasti eniten kehuja sai Kirjakahvila. Sitä pidettiin ainutlaatuisena paikkana, jonka toimintaa, näkyvyyttä ja kehittämistä tulisi tukea.”

Myös Kirjakahvila toivoo Suurtorin tulevan eläväksi markkinoiden, konserttien ja tapahtumien järjestämispaikaksi ja ilahtuu siitä, että niin moni kaupunkilainen on samaa mieltä. Kiitos kaikille kyselyssä Kirjakahvilan maininneille kaupunkilaisille!

Mikko Laaksonen: Turun Raitiotiet

Turun raitiotiet ovat olleet osa elävää modernia kaupunkia vuodesta 1905 lähtien, jolloin tarmokas konsuli C. Bolinder saapui AEG:n edustajana Turkuun perustamaan sähköraitioteitä. Talvisodan ja jatkosodan pommituksissa raitiotie kärsi vaurioita, mutta sodan ja pulan aikana raitiotiet olivat ainoa luotettava kulkuväline kaupungissa. Kolmosen raitiovaunun viime matkan aikaan 1.10.1972 lähes kaikki turkulaiset pitivät raitioteiden lakkautusta virheenä. Miksi kuitenkin 1960-luvun alussa esitetyt laajennukset Kuralaan, Vasaramäkeen ja Ruohonpäähän sekä aavevaunujen lisähankinta tyrmättiin ja raitiotie päätettiin lakkauttaa? Millainen oli nuoren kreivi August Armfeltin perustama hevosraitiotie, joka ajautui konkurssiin 1892? Entä millainen voisi olla Turkuun parhaillaan suunniteltava uusi raitiotie?

Turun sähköraitiotieliikenteen käynnistymisen 22.12.1908 satavuotisjuhlan kunniaksi julkaistu kirja esittelee Turun raitioteiden historian, kehityksen ja mahdollisen tulevaisuuden muisteluiden, lehtijuttujen, päätöksentekoasiakirjojen sekä nostalgisten ja dramaattisten valokuvien avulla. Samalla kirja kertoo Turun kehityksestä, arkkitehtuurista ja kaupunkikuvan muutoksesta. Kirja sisältää myös uutta tutkimustietoa toteutumattomista laajennussuunnitelmista ja lakkautuksesta.

Kirjassa on tiivistelmät, kuvatekstit ja vaunuluettelo ruotsiksi ja englanniksi. 800 valokuvaa, karttaa ja piirrosta. Kovakantinen, nelivärinen, A4, 288 sivua. Helsingissä toimiva Kustantaja Laaksonen on Turun Raitiotiet -teoksen lisäksi julkaissut useita muita joukkoliikenne- ja tekniikka-aiheisia teoksia.

Mikko Laaksonen pitää kirjasta esitelmän Kirjakahvilassa to 4.12 klo 19. Tilaisuudessa on saatavilla kirjaa tapahtumahintaan 45 € (norm. 49 €) sekä kirjoittajan signeerauksia. Lisätietoja Mikko Laaksonen, puh. 040-7202256

Turkulaisuudesta voimavaraa teatteriin

Artikkeli Turun Sanomat,  26.4.2002 , Erkki Kanerva

Turkulaisuudesta voimavaraa teatteriin

Turun Sanomat
Erkki Kanerva

Kun neljä plus yksi turkulaista teatterivaikuttajaa kokoontuu keskustelemaan turkulaisen teatterin unelmista, ongelmista ja vaikutusmahdollisuuksista, keskustelu poukahtelee moneen suuntaan. Yksi haluaa teatteriin lisää kummallisuusosastoa, toinen suurta yhteisspektaakkelia. Yksi kieltää teatterin olevan intellektuaalista toimintaa, toinen uskoo teattereiden sivuteihin.

TS/Meeri Utti
Kirjakahvilan paneelissa istuivat mm. Mirva Salonen (vas.), Hanna Paatero, Maiju Sallas ja Patrik Drake, joka aluksi tuurasi Ilpo Tuomarilaa. Tilaisuuden provokaattorina toimi Eino Saari (oik.)

Kirjakahvilan kulttuurin keskiviikkosarjaan kuulunut teatterikeskustelu raotti mielenkiintoisesti eri tekijöiden omia visioita. Sanat ja niiden lausujat eivät aina tuntuneet kuulijasta yhteen niveltyviltä.Turun kaupunginteatterin johtaja, näytelmäkirjailija Ilpo Tuomarila piti laitosteatteria eli instituutiota teatteritoiminnan keskeisenä ytimenä.- Siitä pitäisi levitä hyvin rehevä kenttä, hän mainitsi.

Tuomarila uskoi myös turkulaisuuteen teatterissa. Television vaikutus kahdessa muussa suuressa teatterikaupungissa, Tampereella ja Helsingissä, ei hänen mukaansa ole ainoastaan hyvästä.

– Näyttelijöille tulee rajoja, joita ei yleisön miellyttämisen menettämisen pelosta uskalleta ylittää.

Tämä näkyy Tuomarilan mukaan jo alan oppilaitosten koulutuksessa, jossa tietyn tyyppinen miellyttämisen tarve nousee keskeiseksi.

Rehellisyys kunniaan

Turun taideakatemian esittävän taiteen linjan vetäjä, ohjaaja Maiju Sallas yhtyi Tuomarilan näkemykseen. Turussa teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelijat saavat nelivuotisen koulutuksen aikana mahdollisuuden reagoida ajan ilmiöihin.

– Pyrin pohjakoulutuksessa luomaan omaleimaista otetta käsiteltäviin asioihin. Yritys voi kohdistua vaikkapa kiinnostukseen vähäosaisten asemasta.

Vähäosaisista Sallas mainitsi esimerkkinä naiset ja vammaiset.

Pari vuotta toimineen Tehdas Teatterin puheenjohtaja Hanna Paatero uskoi vapaiden ryhmien mahdollisuuteen tehdä subjektiivista teatteria.

– Se ei ole tekijöille radikaalia, uutta tai vanhoillista, vaan ennen muuta itselle rehellistä teatterin tekemistä. Katsojat päättävät, mihin vapaiden ryhmien työ kuuluu.

Paatero luotti myös teatterin tärkeyteen ja voimaan yleisön elämysten muodostajana.

– Teatteri on olennainen osa ihmisyyttä, sekä intellektuaalista toimintaa että elämyksellistä kerrontaa.

Intellektuaalisuus on harhaa

Tilaisuuden alussa Åbo svenska teaterin johtaja Patrik Drake pyydettiin spontaanisti mukaan keskusteluun. Opiskelija Eino Saaren esittämän provokatorisen alkupuheenvuoron jälkeen Drake innostui puhumaan teatterin tarkoituksesta. Hänen mukaansa on harhaa, että teatteri olisi intellektuaalista toimintaa.

– Ydin on kokemus. Teatteri ei ole ristisanojen ratkaisua, katsojan tarkkailevaa pohdintaa, vaan olennaisinta on elämys.

Tällä erää vasta runsaan vuoden Turussa toiminut Drake kertoi yllättyneensä positiivisesti siitä, että Turussa tapahtuu niin paljon. Joka nurkassa on teatteria.

Hanna Paatero uskoi, että Turkuun mahtuisi vielä lisääkin vapaita ryhmiä. Hän myös esitti, että turkulaiset ammattilaiset ja harrastajat yhdistäisivät voimansa suuren ja avoimen spektaakkelin tekoon, esimerkiksi paikallisesta aiheesta.

Eikä kaikki aina ole rahastakaan kiinni, vaikka yleisön joukosta tivattiinkin herra rahanjakajien poissaolojen perään. Puheenvuoron käyttänyt Jouko Salminen Jo-Jo -teatterista ihmetteli sitä, että toiminta-avustuksia jaetaan, mutta esityksiä ei edes käydä katsomassa.

Lisää kummallisuusosastoa

Turun ylioppilasteatterin puheenjohtaja Mirva Salonen raotti teatterin harrastajien näkökulmaa laajemminkin.

– Harrastaminen on voimavara, joka heijastuu muuhun toimintaan. Harrastaminen on keino päämäärän saavuttamiseen. Kyse on hakemisesta ja löytämisestä.

– Siksi on tärkeää, että harrastajateatterissa säilyy tekemisen vapaus ja uusille tulijoille annetaan mahdollisuuksia.

Ohjelmistoprofiilin kehittymistä peräsi puolestaan Ilpo Tuomarila. Hän ei halunnut nähdä harrastajamaisuutta ammattiteatterissa, mutta sen sijaan hän käsitteli ohjelmistovalintoja. Puhuja ei ollut tyytyväinen tilanteelle, jossa vain harvoin voidaan tuoda kaupunginteatterin suurelle näyttämölle riskiohjelmistoa.

– Itse haluaisin kehittää kummallisuusosastoa. Turussahan on mielenkiintoinen sekoitus vanhaa arvokonservatismia ja toisaalta ääriliikkeitä. Näihin pitäisi voida pureutua. Esimerkiksi käy uusi runoliike, joka on aivan paikallinen ilmiö.

Hanna Paaterokin halusi nähdä kaupungin todelliset kasvot, jotka hänelle eivät seitsemän täällä vietyn vuoden aikana ole vielä avautuneet.

Maiju Sallas puolestaan peräsi nurkkakuntaista avantgardea.

– Koulutus on yksi tie ammattiin, mutta teatteriin vie aina myös sivuteitä. Pitää luoda ryhmittymiä, sitten voidaan ottaa haasteita vastattavaksi.

Suuruudenhulluutta

Artikkeli Turun Sanomat,  18.10.2000 , Pekka Ruola

Suuruudenhulluutta

Olin mukana kirjakahvilassa käydyssä nk. kulttuurin peruskeskustelussa ja havaitsin ilokseni, että turkulaiset peruskulttuurityötä tekevät ihmiset ja yhdistykset ovat varsin yksimielisiä siitä, että kulttuuritoimen virkamiesjohdon nk. kärkituoteajatukset ja huippuproduktioihin satsaukset ovat omaa suuruuden hulluuden tavoittelua. Uuden lautakunnan tulisi keskittyä entistä enemmän kulttuurin perustyöhön ja tavallisten turkulaisten kulttuurinautintojen tyydyttämiseen.

Keijo Virtasen toimikunnan jäsenenä on kuitenkin viisainta jättää kaikki tulevaisuuden toiveet tässä vaiheessa kertomatta, mutta eri puolilla kulttuurikenttää tunnutaan oltavan nyt toiveikkaita.

Taiteen ja kulttuurin puolesta byrokratiaa ja konsulttipalveluja vastaan. Turun kulttuurilaitoksilla on osaava ja ammattitaitoinen johto.

PEKKA RUOLA