Stillerin odysseia naminamia vastaan

Artikkeli Turun Sanomat,  20.11.1999 , Heli Nummila

Stillerin odysseia naminamia vastaan

TS
HELI NUMMILA

- Tämä on negatiivinen tilaisuus, ottakaa heti vakavampi ilme, komentaa Ruben Stiller Kirjakahvilan täyttänyttä turkulaisyleisöä. Stillerillä on punaharmaa norjalaistyyppinen villapusero ja löysähköt farkut, jotka ovat joskus, jo hyvän aikaa sitten, olleet mustat. Jaloissa on tuliterät lenkkitossut, joiden kannassa on hauska kurkistusikkuna.

TS/Arto Takala
- Tulin Turkuun, koska kauniisti pyydettiin. Talk shown vastapainoksi on hauska olla ”elävän yleisön” edessä, Ruben Stiller vakuuttelee kuulijoilleen Kirjakahvilassa.

Naminamipositiivisuudesta luennoimaan saapunut Stiller on täynnä tarmoa. Hän malttaa istua vain joitakin sekunteja, ennenkuin pomppaa taas ylös ja ravaa yleisömassan eteen jäänyttä pientä tilaa edestakaisin. Ja puhe pajattaa taukoamatta, vimmalla.- Kun tuli lama, niin Suomalaisen työn liitto keksi, että ”Lama on korvien välissä”. Varsin nerokasta, että suhdanteet ovatkin ihmisten pään sisällä!

Näin saatiin siirrettyä työpaikan ja jokapäiväisen elämän ongelmat ihmisten asenteen ongelmiksi. Mutta onneksi laman keskelle putosi kuin taivaasta Jari Sarasvuo, joka on vastaus kaikkeen.

- On sitten orgasmiongelmia tai huolia työpaikalla, Sarasvuo neuvoo!

Stiller kritisoi, että työpaikoilla näytellään joka päivä uskomatonta teatteria.

- Kaikki on päin helvettiä, ja silti kuljetaan naama virneessä, jotta ei paljastettaisi, että ollaan kriittisiä, sillä kaikki kritiikki on nykyisin vänisemistä! Maailma pitää niellä sellaisena kuin se on.

Stiller manailee sitä, miten ihmiset alkavat kokea työyhteisön aitona, omana perheenään, jonka eteen ovat valmiit uhraamaan kaiken. Työpaikoilla on todistettava oikeanlainen asenne joka päivä.

Kielletään viha, katkeruus ja blues

Kirjakahvila on pursuillut yleisöä jo puoli tuntia ennen tilaisuuden alkamista, varttia vailla ihmiset kääntyivät jo ovelta pois. Kukaan ei oikein mahdu liikkumaan, osa ei edes istumaan. Sitkeimmät seisovat kaulahuivit kaulassa ja pipot päässä eteisessä ja toivovat, että sinnekin kuuluisi jotain.

Stiller ottaa lisää kierroksia ja marmattaa, että Suomi on ruotsalaistunut. Syypäitä siihen ovat Marco Bjurström, Jari Sillanpää ja Curre Lindström.

- Pitää olla että ”Hip, ännu kiva hela tiden!”

- Vaikka saisi tietää, että sairastaa skitsofreniaa, niin Ben Furman ja lyhytterapia – ja huomenna olenkin jo työkykyinen!

Stiller maalaa sitä, miten aggressiot on kielletty ja ihmisiä kontrolloi julkinen tunnesensuuri: vihaa tai katkeruutta ei sovi näyttää. Häntä huolettaa se, miten toiset ihmiset nähdään potentiaalisina esteinä ja maailma viidakkona. Miten aina pitää olla varuillaan, kehenkään ei voi luottaa.

- Maailma jaetaan negatiivisiin ja positiivisiin asioihin. Sitten kielletään katkeruus, viha, blues ja melankolia. Jäljelle jää vain Elisabeth Rehn, Stiller messuaa ja yleisö räjähtää nauramaan, ties monennenko kerran.

- Mitä vastaan tämä kamala lääke, naminamipositiivisuus on kehitetty? Oliko mitään sairautta edes?

Stiller varoittaa asenteiden hiipimisestä kieleen.

- Mitä tarkoittaa esimerkiksi luuseri? Se on kiltti ihminen, joka ei pelaa muita ulos ja käytä kyynärpäitään vaan miettii vähän moraalia. Meihin on iskostunut ajatus, että ”on ihmisen oma vika, jos se on kadulla”.

Kun hymyilee, voi sanoa mitä vain

- Elämä on sitä, että pitää kestää tylsiä juttuja. Arvatkaa onko esimerkiksi poliitikkojen kanssa mukava keskustella, Stiller intoutuu puhumaan myös omasta työstään. Siitä, miten talk showssa saa tehdä melkein mitä tahansa. Melkein.

- Ainoat aikamme todelliset tabut ovat seuraavat: en saa loukata pesupulveria, jota mainostetaan mainostauolla, enkä yritys- ja teollisuuspamppuja tai mediatalojen johtajia.

Sananvapauden kuitenkin saa, jopa näissä asioissa, jos sen osaa ottaa.

- Mä käytän näitä kikkoja ihan tietoisesti hyväkseni: voin sanoa mitä vain, kunhan hymyilen samalla, sillä silloin kaikki ajattelevat, ettei se usko tuohon itsekään. Mikä on ironian kannalta kummallinen ajatus. Sitten sanon esimerkiksi: muistakaa ostaa jokainen tavara, jota katkolla mainostetaan. Mielellään useita, Stiller hykertelee.

- Ja jos mä en pidä jostakin ihmisestä, mä kehun sen maasta taivaaseen, sanon, että se on oikea renessanssinero!

Kuka haluaa vallankumouksen

Tupakkatauon jälkeen yleisön eteen palaa toisenlainen Stiller: pehmeämpi, pohdiskelevampi, keskustelevaisempi. Hän malttaa ensimmäistä kertaa istua kunnolla ja alkaa haastatella yleisöä.

- Onko täällä ketään,joka haluaisi tehdä vallankumouksen?

Käsiä nousee lähinnä vain myyntitiskin sisäpuolella, muu yleisö kiemurtelee tuolillaan.

Stiller kuuntelee vuolaitakin puheenvuoroja naama peruslukemilla, nyökyttää, ymmärtää, hyväksyy. Puhutaan pätkätöistä.

- Yksikin virhe voi viedä työpaikan, joka menee joka tapauksessa, Stiller huokaa.

Puhutaan politiikasta, globalisaatiosta, eläinten oikeuksista, parannetaan maailmaa.

- Ei ole selvää ja nopeaa ratkaisua, se on kuin tapaisi Marxin ja sanoisi, että Pääoma oli hyvä kirja, mutta siinä oli huono juoni.

Stiller odottaa nuorten kapinaa, mutta pelkää, että pettymys ja epätoivo kanavoituvat ääriliikkeinä. Hän sanoo, että nykyihmisiltä puuttuu selkeä vihollinen, mutta muistaa taas ironian.

- Mä olen valmis rupeemaan teidän viholliseksenne, jos maksatte mulle siitä palkkaa!

Järjestäjät katkaisevat lopulta tilaisuuden, kun hämmästyttävän vilkasta keskustelua on käyty pari tuntia.

- Katsokaa mun ohjelmaa, mutta muuten – lukekaa kirjoja, Stiller evästää lähtijöitä.